Harjantekijä Latovainiossa

Muutaman vuoden välein, olisiko ollut ihan vuosittain, eli vielä 60-luvullakin kiersi harjantekijä maalaistaloissa. Jos hevosen häntäjouhia oli otettu talteen ne kävivät osamaksusta. Kulkijalle tarjottiin usein ruokaa ja iltasella yösijakin. Siinä jatustellessaan hän saattoi punoa harjojakin. Aihioita hänellä oli valmiina mukanaan.

Meilläkin oli käytössä hänen tekemänsä lattiaharja jossa oli hevosen häntäjouhia. Erilainen tuntuma kuin nykyharjoissa ja hevosen haju. Harjapappa oli kovin partainen itsekin ja haisi pesemättömiltä vanhoilta vaatteilta.

Lapset saattoivat jopa oudoksua harjantekijää, mutta nähtävyys hänkin. -kuka sitten lienikään, tuo kiertolainen. Tuli sekin henkilö mieleen kun näki Päätalon Satusedän joka oli Kalumeetin kaupungissakin käynyt.

Forsman Latovainio, Vorsmanni

Entisaikaan oli Latovainiossakin mahdollisuus ostaa kauppatavaraa sunnuntaisinkin. Leipuri Forsman piti kotonaan pienimuotoista kauppaa. Pääasiassa he myivät omia leipomuksiaan, mutta oli heillä jälleenmyynnissä joitakin muitakin peruselintarvikkeita.

Tuolla Leukamäessä oli myös sileä kivi jonka ääreen kesäaikaan korttimiehet kokoontuivat. Pelin tiimellyksessä saattoi alkaa hiukomaan ja Forsmannilta saattoi hakea hiukopalaa muunmuassa silakoita. Vuorokaudenajasta ei niin ollut väliä ja sunnuntaisinkin siis saattoi asukkaita häiritä. Leipuri August Forsman (1875-1952) siis oli jo kuollut minun synnyttyäni, mutta muistan kyllä leskirouvansa Adolfinan. Hän piti sunnuntaisin pyhäkoulua kotonaan.

Sitten kun hän 60-luvulla kuoli kysyi opettaja Lintunen muistaisiko kukaan mikä olisi ollut hänen lempivirtensä? Minä innokkaana sanoin etten tiedä virren nimeä mutta jotain ohdakkeista siinä laulettiin.

Nykyaikana ei tuollaista kotikauppaa ilman erikoislupia saisi pitää, mutta entisaikaan se ei ollut niin nokon nuukaa. Forsmanin tontti on ostettu Joose Koskelalta ja talo on nykyisin kesäasuntona. Jos kierrätte tuota kaverini kooklen kameraa, näette Kuuman koulun opettajapariskunnan eläkeasunnon.

Forsman on tuolla koivujen takana, zoomatkaa  pikkusen.





Tuo aitaus joka tuossa näkyy  kun kierrätte kameraa on lampaita varten. Uudisasukas Smith pitää siinä kesäisin lampaitaan. Enpäs muista kenen torppa se alunperin oli mutta nyt se on täydellisesti rempattu. Vanha talo jäi käytännössä sinne uuden sisälle kun vähitellen koko huusholli on remontoitu ja laajennettu. Entinen Kontuniemi ja Ahonen ovat tuolla mäntyjen takana näkymättömissä.

Tämä maisema on siis huhtikuulta ja ikävän väritön. Heinäkuussa olisi vehreämpää.

Sotamiehiä Latovainiossakin

Latovainion työväentalossakin on ollut joskus toimintaa. Kuohuvina vuosina kasakat muiluttivat väkeä sen tietämillä. Työväenyhdistykseen kuului yli kolmesataa ja kaikki toiminta oli aktiivista. Kapinassa kuoli ihmisiä ja myös latovainiolaisia ja myös 40-luvun sodissa. lisäksi kovin moni haavoittui.

Saviniemen Markku on kirjoittanut kirjankin vastaiskukomppaniasta missä latovainiolaiset taistelivat. Kranaattikeskitys osui ihan kohdalle ja sotilaita silpoitui. Kävin taannoin kansallisarkistossa ja otin valokuvan isäni kantakortista. Hän näemmä sai sirpaleita rintaan ja vasempaan käteen. Sotareissu kesti neljättä vuotta.

Tässäkin lomakkeessa on se typeryys kuin yleensä on, eli selityskohta on perin pieni, vaikka luulisi että se on eniten tilaa vaativa osa.

Sitä en ymmärrä kun niitä sirpaleita ei otettu pois sairaalassa. Päätalon Kallekin sai kranaatinsirun nilkkaan ja se jätettiin sinne hermojen kanssa koteloitumaan. Onkohan siinä tulehdusriskit sun muut suuremmat jos aletaan ronkkimaan?

Parranajoa Latovainiossa

Lapsuudestani muistan miten isä ajoi kesäaikaan partaansa ulkona. Alumiininen pesuvati vietiin ulos ja partavaahto valmistettiin itse kuppiin. Vaahto tehtiin sudin, veden ja pastan avulla. Partasuti oli puupäinen ja ajan kellastama. Olisikohan se ollut mäyränkarvaa?

Isäni ei oikein sähkökoneista perustanut ja siksi ajoi leukaperänsä perästävedettävällä. Terät oli Gilletten valmistamia ja yksittäispakattuja paperikääreessä. Partakone oli sellainen jossa se yläosa muodostui kolmesta toisisiinsa ruuvilla kiinnitetyistä osista.

Myöhemmin näin version jossa teränvaihtoa varten ei tarvinnut kuin kiertää varren yläosasta ja kansi aukeni kuin ladonovet.

Minulle on poikani tuonut löytökoreista useita parranajokoneita joista vain tuo Philips on kelvollinen. Braun moderneine merkkivaloineen repii pidemmät partakarvat ja tuo toinen Braun ei tee kunnon jälkeä. Sen kanssa olisi mahdollista käyttää vaahtoakin mutta aikasmoinen puuro siitä syntyy.

Jos parran antaa kasvaa viikonkin ei sähkökone oikein enää pysty. Silloin pitää kaivaa esille kertakäyttöiset joilla tosin voi ajaa useammankin kerran. Onhan sellaisiakin joihin voi vaihtaa teräosan, mutta Gilletten patentoidut terät ovat melkomoisen tyyriitä. Niitä ilmeisesti varastetaankin kaupoista joltisenkin verran.

Latovainion taajama

Ja varsinainen City onkin. Joskus oli pari pankkia, posti ja kauppa. Nyt pari rivitaloa ja risteykset Turku/Pori, Kalsu, Kuuma ja Minkiö. Onhan sitä siinäkin.

Yksi ikiaikaisista kantatiloista Hienukka/Klemelä on tuossa ja kun pyöritätte kameraa saatatte nähdä nyt jo suljetun kyläkaupan, Korkon uudisrakennuksen puiden takana ja Osuuspankin rakentaman rivitalon. Äijäläntie lähtee sen pihasta.



View Larger Map

Hienukan rippikirjakin on tallella, tosin kirjoitettu kaunolla ja sen opetus taidetaan lopettaa just kohtiinsa.

Tuo Klemelä oli myynnissä kymmenisen vuotta sitten ja hinta taisi olla parisataatuhatta euroa. Näyttäisi että siinä on tiilikatto ja sen alla pärekatto. Vanhanaikainen poltettu tiili kestänee sellaisen kuusikymmentä vuotta.