Historiallinen Latovainio VII

Entisaikaan kun ihmisten omaisuus koostui pääosin kalliista tarvekaluista ja tilpehööreistä, oli kuolemantapauksen jälkeen kova homma laskea kaikki lusikat ja kattilat. Se tieto tarvittiin perunkirjoituksen yhteydessä. Alla eräs autenttinen perunkirjoitusparakrafi, vain  nimi on muutettu. Kyseessä on vuosi 1899 ja se antaa historiallisen leikkauksen maalaistalon esineistä. Telkkaria ei listassa ole.

Tämän puolen manttaalin suuruisen latovainiolaisen sukuoikeustilan hallintaoikeudesta ei voitu panna mitään arviota, koska vainajalla ei ole siihen naimaosuutta. Avioliitto kun on aviopuolisoiden kesken solmittu sen jälkeen kun tilan leski on hallinnan omakseen saanut. Merkittiin kuitenkin että vainaja on naimisiin jouduttuaan tuonut taloon myötäjäisinä kaksituhatta markkaa.

Tilanne perunkirjoituspäivänä:

Selvää rahaa 205 markkaa sekä heti kuoleman jälkeen myydystä parireestä ja kolmesta lampaasta saatu hinta ennä Tienhaaran ja Kulmalan suorittamat velat merkitään kaiki rahaksi ja tekevät yhteensä 534,50.

Kultaa: kolme sormusta ja 1 pari korvarenkaita
Hopeata: 2ruoka- ja 5 teelusikkaa
2 afendistä teelusikkaa
kuparia: 4 kahvipannua
1 kastrulli ja 1 kattila

Läkkiä: 12 lootaa, 4 maitolaskua, 2 kantokannua, 2 lypsinkiulua, 1 riivinrauta, 2 rattia, 1litran ja 2 kannumittaa.

Malmia: 2 pataa, 1 jalka- ja 2 paistinpannua, 1 huhmari ja 1 silitysrauta, 1 vohvelirauta.

Rautakaluja:

8 työkirvestä
3 halko- ja 1 piilukirves
3 rautakankea
2 palsaa. 1 malkuri, 1 vintilä, 2 kairaa
4 erilaista sahaa
3 purasta
2 erilaista höylää
2 wasaraa ja 1 hohtimet
15 wiikatetta
6 sirppiä
6 heinähankoa
5 lapioa
4 kuokkaa ja 2 kihveliä
3 petkelettä
2 lammasrautaa ja 3p. kangasssaksia
2 partaveistä ja 5 puukkoa
36 p. pöytäveitsiä
5 paistinpeltiä
4 tarjotinta
2 lehmänkelloa ja 5 riimunvartta
 4 padanjalat

Lasia ja posliinia:

12 pikaria, 18 juomalasia, 4 karahviinia, 2 lasituoppia, 1 kynttilänjalka, 2 kehtoa, joukko pulloja, 2 sikuriaskia, 6 lus. taltriikkkiai, 2 paistinvatia, 6 karottia, 6 pilkkumia, 1 tee- ja kahvinkannu, 24 p. kahvikuppia, 2 kerma-astiaa, 2 maitokannua ja 2 pesuvatia, 18 kivivatia

Pelto- ja ajokaluja:

3 rautaista ja 3 puista auraa
4 karhua
23 parinkakkulat
2 p. lantarattaita
4 p. retulia
2 linjaarikärryä ja 1. matkarattaat
joukkopyöriä ym.
2 kirkkorekeä
4 pparirekeä
4 p rautarekeä
puutalla
 4 heinähäkkiä ja 2 heinärekeä
7 p aisoja
7 luokkaa
7 p. länkiä ruomineen
2 p siloja
3 satulaa
6 p. hihnoja
6 p. suitseja
2 p. hiloja
1 wesikelkka
2 lantakorias
4 häntyriä
köyttä
1 2den hevosen Buckleyn mallinen niittokone
1 silppukone
2 viskuria

Huonekaluja:

2 piironkia
6 kaappia
3 sohvaa
6 sänkyä
2 peiliä
1 keinutuoli
24 tuolia
 6 pöytää
2 seinäkelloa
erilaisia lamppuja
6 arkkua ja 1 matkavakka
1 pesukaappi

Tämän jälkeen tulee vielä pitkät listat liina.,makuu- ja petivaatteita.

Historiallinen Latovainio VI

Syytinkisopimus kirjoitettiin ja allekirjoitettiin virallisen kaupanvahvistajan kanssa. Tässä alla eräs aito ja alkuperäinen sopimus. Kylä, aika ja henkilöt ovat todelliset vain niiden nimet ovat muutetut, vuosiluku ja asiat täsmäävät.

Syytinkisopimus

Kauppakirja

Pojallemme Johannes Asser Koskenpäälle myymme ja luovutamme Jokioisten pitäjän Latovainion kylässä omistamamme Koskenpää nimisen tilan RN:o 6(12) keskenämme sovitusta seitsemänkymmenen kahdentuhannen (72.000) Suomen markan kauppahinnasta ja muuten seuraavin ehdoin:
1) Kauppahinta suoritetaan siten, että ostaja maksaa kolmen vuoden kuluttua tästä päivästä lukien Smk 40.000:- jaettuna tasan sisarilleen ja veljilleen Kalle, Henrik, Lauri, Henriikka Lyydia, Toini, Väinö, Tove, Paavo Otto ja Matti Einar Koskenpäälle sekä loppukauppahinnan Smk 32.000:- viiden vuoden kuluttua tästä päivästä samoin tasan jaettuna edellä luetelluille veljilleen ja sisarilleen. Molemmat kauppahinnan erät ovat ilman korkoa maksupäivään saakka.
2) Kauppaa seuraa kaikki tilalla oleva elävä ja kuollut irtaimisto.
3) Tilanomistusoikeus siirtyy ostajalle heti.
4) Myyjät vastaavat siitä, ettei tilalla ole mitään rasituksia.
5) Kuluvan vuoden verot ja muut maksut suorittaa ostaja.
6) Ostaja on velvollinen suorittamaan myyjille seuraavan, vuotuisen, eläkkeen:

6 hl rukiita, 3 hl ohria, 3 hl kauroja, 5 hl perunoita, 20 kg lampaanlihaa, 30 kg sianlihaa, yksi vuoden vanha mullikka joka syksy teurastettavaksi, 10 kg suolakalaa, 10 kg kahvia, 10 kg sokeria, yksi pari jalkineita kummallekin, lehmä ja kaksi lammasta talon puolesta ruokittavaksi, joiden tuotteet saavat myyjät vapaasti käyttää, erillinen huone tarpeellisine valoineen ja pilkottuine puineen asuttavaksi, matkoille hevoskyyti tarpeen mukaan, jota paitsi ostaja on velvollinen eläkkeensaajain kuoltua kustantamaan heidän hautauksensa.

 Talosta tulee antaa eläkkeensaajien vieraiden hevosille tallipaikka, heinät sekä tarpeellinen vesi. Toisen eläkkeensaajan kuoltua vähenee eläke puolella. Jos eläkkeensaajat haluavat elää samassa taloudessa ostajan kanssa, ei edellä lueteltuja eläke-eriä tarvitse heille suorittaa, ollen eläke eroon tahdottaessa maksettava etukäteen kunkin touko- ja marraskuun 1 päivänä, puoleksi kerrallaan.
 Myyjillä on oikeus ostajaa tämän enempi kuulematta kiinnittää eläke myytyyn tilaan.
Toisen eläkkeensaajan kuoltua vähenee eläke puolella.
Tätä kauppakirjaa on laadittu kappale myyjille ja kappale ostajalle.
Jokioisissa, elokuun 30 päivänä 1935.
Juho Brunolf Koskenpää
[puumerkki]
Amanda Lydia Koskenpää
[puumerkki]
Edellä olevaan kauppaan tyydyn ja sitoudun puolestani täyttämään kauppaehdot.
Johannes Koskenpää

Edellä olevan kauppakirjan allekirjoittajat Juho Brunolf ja Amanda Lydia Koskenpää, myyjinä, ja Johannes Asser Koskenpää, ostajana, jotka henkilökohtaisesti tunnen, ovat yhtäaikaa saapuvilla ollen myöntäneet luovutuskirjan oikeaksi ja sen alle omakätisesti kirjoittaneet nimimerkkinsä ja nimensä, minkä täten julkisena kaupanvahvistajana todistan. Jokioisten Latovainiossa, heinäkuun 30 päivänä 1935.
Toivo Pelttari
Jokioisten piirin nimismies.

Kaupanvahvistajan kutsumana todistajana oli saapuvilla:
Irma Hellsten
Kanslia-apulainen, Jokioinen.
Lunastus 30 mk.

[Kauppakirja Koskenpään talosta Jokioisten Latovainiosta]

Ja mitä sitten syytingeistä seuraa, selviää tästä linkistä. http://www.etlehti.fi/keskustelu/927/ketju/maaseudun_ilkeat_anopit_ja_karsivat_miniat

Historiallinen Latovainio V

Moonaa, eläkkeitä ja syytinkiä

Entisaikaan kun valtion eläkejärjestelmää ei juurikaan ollut, oli vain jonkinmoinen kansaneläke, oli vanhoilla ihmisillä ongelmia toimeentulonsa kanssa. Jos oli lähtöisin öhytalosta ja tilaa jatkavat lapset tolkun väkeä, he yleensä pitivät huolta vahemmistaan kyllä. Heikki Turusen romaani "Simpauttaja" sivuaa myös erään vanhanisännän elämäntapaa. Mökkiläiset ja mäkitupalaisten oli syytä kuolla nuorena jos ei aikonut puutetta elinaikanaan nähdä. -Sokeuskin esti näkemisen.

Toisaalta isäntien kanssa jos ei torpparit kovasti riidelleet, saattoi ikäihmisellekin löytyä vielä työnsyrjää ja ihan ilmaista maitoakin. Lyyli kävi paikkaamassa säkkejä Koskelassa vielä yli kuusikymppisenäkin, korvauksena tontin vuokrasta. Moni muu oli ehtinyt toki laittaa jotain sivuunkin ja sitten oli se pieni kansaneläkekin.

Sukupolvenvaihdoksessa vanhukset jäivät usein asumaan päärakennuksen päätyyn tai sitten erilliseen mökkiin siihen pihapiiriin. Luovutuskirjoissa sovittiin uuden omistajan kuukausittain maksamasta syytingistä joka oli sekä tavaraa, rahaa että myös etuisuuksia. Kyseiset paperit olivat monimutkaisia ja tekniikan muuttuessa vanhenivatkin hankaloiksi toteuttaa.

Usein sovittiin eläkeläisen käyttöön osa navetasta, kellarista, perunamaasta ja muista elinpiiriin liittyvistä asioista. Vapaa sähkö, vesi, polttopuut, maito, voi ja osuus talon viljasadosta oli ihan tavallista. Sitten kun remonttia olisi pitänyt tehdä asumuksiin se saattoi olla riitojen aihe. Myös polttopuiden pienimisestä ja niiden laadusta riideltiin. Entäs sitten kun osa moonasta oli sovittu viljoina tai jauhoina, tarvitsiko vanhus niitä enää välttämättä lainkaan? Vävyjen tai miniöiden kanssa saattoi tulla sanomista, josko heistäkin joku oli omia vanhempiaan pihapiiriin hyyräämässä.

Mummonmökissä asuva miniälle kiukkuinen vanhaemäntä oli perin usein nähty olento Latovainiossakin. Vanhaemäntä oli aikoinaan kunnostanut isännän kanssa päärakennusta mieleisekseen ja asuikin nyt yksin pienessä ja kylmässä mummonmökissä itsekseen. Oma poika saattoi juopotella tai muutoin ei kertonut kaikkia tekemisiään vanhalle-emännälle, aiheutti mielipahaa ja katkeruutta.

Lapsenlapsia piti hoitaa ja ruokaa tehdä heinäväelle jos uusi miniä oli lapsivuoteessa. Kädet olivat reumatismiset ja monenmoista kremppaa alkoi esiintymään. Kyllä se elo niin kurjaa oli.

Latovainion murre

Kyse ei ole koirasta vaan tavasta ääntää lauseita. Latovainiossa puhutaan samalla lailla kun Forssassa.
Tässä videossa on hyvä ääninäyte Hakamäen Ension matkaansaattamana.
Muistan itsekin Suurosen surmanajopöntön minä myös Forssan torilla olin sitä katsomassa ja bensakäry oli kova. Miten mahtoi olla ajajien pääkoppa sekaisin kun ilta-illan jälkeen moista harrastivat.,-Onni ja poika.


https://www.youtube.com/watch?v=xOsz7qv9hLM

Historiallinen Latovainio IV

Väinö Linnan "Täällä Pohjan Tähden Alla" kertoo mikä kohtalo oli kartanonherra Kordelinilla syntymäpäivänään, joten ei siitä sen enenpää.

Torppareiden ja vähäväkisten asema oli framilla koko 1900-luvun alusta asti. 1903 Jokiläänin taksvärkkiläiset menivät lakkoon protestoiden 12-tuntista työpäivää vastaan. Lakon seurauksena se lyhenikin yhteentoista tuntiin vuonna 1904. Kartanonherrana oli Mannerheim ja Venäjän vallankumouksen melskeissä olot menivät perin rauhattomaksi myös Suomessa.  Vuonna 1917 teollisuudessa oli siirrytty kahdeksantuntiseen työpäivään ja maatalousväki vaati myös samaa. Joitakin vapaaehtoisia sopimuksia tehtiin mutta rettelöintikin jatkui. Syntyi työväenliike.

Myös Latovainioon perustettiin torppariyhdistys sos.dem. puolueen alaosastona. Oma torppa rakennettiin talkoilla v. 1909. Torppaa alettiin myöhemmin nimittämään työväentaloksi ja 30-luvulla isännät tekivät Rehtijärvelle vastavoimana suojeluskuntatalon, -Rehtilän.

Latovainion työväentalo on nähnyt seiniensä sisällä paljon toimintaa. Siellä on ollut mm. punaisten esikunta ja runsaasti iltamia sekä loppuaikoina osuuskauppajuhlia. Työväentalon vastuuhenkilöinä toimivat perinteisesti Osuuskaupan kauppiaspariskunnat, viimeisinä Ensio ja Irene Lahti. Työväentalo myytiin 1970-luvulla Pentti Simolalle joka myi sen myöhemmin eteenpäin ja uusi omistaja muutti sen asuinkäyttöön. Rehtilän suojeluskuntalo on aktiivissa toiminnassa edelleen ja siitä on muodostettu osakeyhtiö.  Rehtilän nuorisoseuran ja Jokioisten maamiesseuran omistama seurantalo on suosittu juhla- ja liikuntatila ympäri vuoden.

Historiallinen Latovainio I

Latovainiokin on historiallinen paikka. Jos ajatellaan  niinkin tuoretta aikaa kuin vuotta 1560. Silloin Erik XIV nousi valtaan ja hän lahjoitti Jockis Fierdingin neljänneskunnan Klaus Kristerinpoika Hornille. -tämän sotasaavutuksista tietty.

Tuo Jockis oli pitkältikin Loimijoen ja Jänhijoen maa-alueita, alkaen aina Tammelasta läpi Jokioisten Ypäjälle asti. Lahjoituksen ehtona oli että Hornin piti ylläpitää kuninkaan ratsujoukoissa kymmenen ratsumiestä. Jokioisten neljänneskuntaan kuului silloin 130 verotaloa, joista puolikymmentä oli Latovainiossa.

Myöhemmin vuonna 1572 Jokioinen läänitettiin uudelleen Klaus Fleminginpojalle ja vuonna 1602 Jokioinen läänitettiin Jesper Matinpoika Kruusille. Jesperin kuoltua Jokioinen ja Jokilääni siirtyi hänen leskelleen Britalle ja sen jälkeen lesken pojalle Johanille ja pojankin kuoltua leski Kaarina sai alueen.

Kaarinan aikana veroja korotettiin ja talonpojat nousivat kapinaan vuonna 1625. Kapina taltutettiin ja Kaarinan tytär Anna-Maria astui johtoon vuonna 1676 ja hänen kuoltuaan 1716 alue jaettiin viidelle perilliselle.

Jokioinen kuului näin jaettuna Jägerholmille. 1700 luvulta on saatavissa myös jonkinmoisia taloustietoja. Keskimääräinen talojen vuosittainen bruttotulo oli 285 taalaria josta talojen piti maksaa kartanolle veroa 32 taalaria rahana ja muina tuotteina 182 taalarin edestä. (viljaa, ohraa, tukkipuita, työtunteja)

Historiallinen Latovainio III

Kautta aikain on ollut monenmoista eripuraa omistavan ja työtätekevän luokan välillä. Senaikaiset rälssitilalliset olivat kuin nykyajan Franchising yrittäjiä. Omistaja antaa toimintaympäristön ja määrää säännöt. Ottaa kymmenykset päältä ja määräajoin on sopimukset neuvoteltava uusiksi. Toiminnan suurin riski on vuokrayrittäjällä ja siis myös aito innostus kun hommailu koetaan omaksi businekseksi.

Klaus Fleming ei tullut toimeen ei talonpoikien eikä myöskään Kaarle Herttuan kanssa. Kruusien aikana vuonna 1622 talonpoikien ja kartanon suhde arvioitiin uudelleen. Lukutaidottomina he eivät tienneet mihin sitoutuivat ja nousivat kapinaan vuonna 1625. Heitä uhattiin kuolemantuomioilla ja kapina laantui. Uusi kapina syntyi kuitenkin jo 1628.

Iivari Kustaanpoika kuitenkin taltutti kapinan ja veroihin lisättiin päivätyövelvollisuus 24 miespäivää taloa kohti. Talonpojat olivat katkeria kartanolle mutta pääsivät kostamaan vasta 1700-luvun puolella. Kartanon rakennukset jäivät tyhjilleen Suuren Pohjan sodan vuoksi 1700-1721. Tilanhoitaja kun tuli paikalle Uudenkaupungin rauhan myötä hän näki suuren hävityksen.

Kerrotaan että moni kartanon hirsirakennus oli purettu ja siirretty toisaalle. Kartanon päärakennuksen irtaimisto oli anastettu ja jopa ovia sekä ikkunoita irroitettu. Alustalaiset syyttivät venäläisiä mutta he eivät saaneet todistettua heidän tekosikseen muuta kuin saunan ja sahamyllyn hävittämisen. Talonpojat joutuivat korvaamaan hävikin.

Kartano kävi oikeutta talonpoikia vastaan koko sen olemassaolonsa ajan. Vuonna 1776-1777 kartano käytti oikeudenkäynteihinsä 6200 hopeataalaria.

Kun Alfred Kordelin tuli kartanon isännäksi hän aloitti suuret hakkuut kartanon metsissä, siis niissä samoissa joiden käyttöoikeus talonpojilla oli ja talojen rajat olivat jo määritetty. Kordelin hakkautti kaikki puut jotka 18 jalan kohdalta olivat yli kahdeksan tuuman paksuisia ja myi ne porilaiselle sahalle.

Ypäjän kantatilan ja siis jo sen vahvistetun tilan mailtakin hakattiin 4 400 tukkipuuta ja koko maisema meni tärviölle. Äijälä alkoi käymään oikeutta kartanoa vastaan, mutta hävisi jutun. Kartanon puolelta asiaa hoiti myöhemmin Presidenttinäkin toiminut Risto Ryti.

Historiallinen Latovainio II

Latovainiossakin perättiin talopoikien oikeuksia heti suuren Pohjan sodan jälkeen ( v. 1759 ). Rälssitilat eivät taanneet perillisille vanhempien kuoltua asumisoikeutta toisin kuin sukuoikeus- ja perintörälssitiloilla laita oli.

Riitelyä ja käräjöintiä kesti parisenkymmentä vuotta kunne Kuningas Kustaa III antoi asiasta päätöksen vuonna 1782. Latovainiossa mm., Hienukka, Tuomola ja Markkula saivat perintörälssioikeuden,

Silti talonpojat ja kartano riitelivät alinomaa mm. metsien käytöstä. Jokioisten kartanon osti laamanni Gustaf Gottfried Reutelholm ja antoi sen kuitenkin vuokralle Per Gustaf Stålhanskelle vuonna 1785.
Reutelholm ei kuitenkaan omistanut kartanoa kauaa kun jo myi sen 66 666 hopeataalarilla tilanhoitajalleen Aadolf Frederik Munckille ja jo hetken päästä Willebrandt osti kartanon ja myi siitä osan Julius Pinellolle.

Willebrandt perusti Jokiläänin alueelle mm. verkatehtaan, kehräämön, vakuutuslaitoksen ja kankipajan. Kuri Kartanon ja talonpoiken välillä oli kovaa ja tilanhoitajat olivat varsin ankaria. Willebradt kuoli v. 1809 ja kartano jäi hänen leskelleen Vendlalle. Vendlan kuoleman jälkeen kartano meni huutokauppaan ja sen osti Vendlan vävy vapaaherra Carl Erik Mannerheim sekä Vendlan vävy senaattori Adolf Erik von Willebrandt.

Vävyt myivät kartanon kapteeni Josef Bremerille 100 000 hopearuplasta vuonna 1826. Josef myi kartanon pojilleen Casimir ja Walfrid Bremerille vuonna 1871. Kartanoa varten perustettiin osakeyhtiö ja Johan Mannerheim nousi yhtiön suurimmaksi omistajaksi vuonna 1895 (Marsalkka Mannerheimin veli). Mannerheim karkoitettiin maasta ja aikansa mahtimies Alfred Kordelin nousi yhtiön pääosakkaaksi vuonna 1907.

Latovainion rukoushuone

60-luvulla muutama latovainiolainen sai organisoitua kylätalkoot, jotta rakennettiin kylälle rukoushuone. Talvella alkuperäisenä se oli melko kylmä kun etenkin tuo korkea osa oli pelkkää ikkunaa ja kattoa. Eristettyjä seiniä ei ollut, vain haltex sisäpinnoissa.


Timpureilla oli kova työ saada ihmisten tuomista puutavaroista se pystyyn, kun isännät toivat melko kierojakin ja oksaisiakin tukkipuita. Jokioisten seurakunta ei käsittääkseni omista tuota vaan evankelisyhdistys.

On siellä monta hautajaista ollut ja oman äitini 75-vuotisjuhlatkin. Ensimmäinen vihitty hääpari oli Koskenojan Erkki ja nykyinen vaimonsa. Tavara- ja työlahjoittajista on kuparilaattaan kaiverettu nimilista seinällä. Talon päädyssä on pieni yksiö jossa asui aikoinaan mm. Aronpuron Veikko.

Tontin lahjoitti Vihtori Valli. Koko tuo mäki on Hiukonmäki ja yksi sen kuuluisista alkuperäisasukkaista oli Lundin Joose. Tölli on nyt myynnissä etuovi.com palvelussa. Tuolla mäellä on uusien talojen keskittymä, Antero on tehnyt niistä perin monta.

Toisella puolella on Knuutila. 

ja yläpuolella

Lundin mökki.

Latovainion nuoriso

Tänne kuumaan päin matkalla on nuorukainen, ilmeisesti koulusta tulossa, haastatellaanpa häntä:

-Päivää mies, Forssan lukiostakos olet tulossa?

Juu tai ei, koulusta kumminkin.

-Kuumaanko olet menossa vai tuonne Hiukonmäkeen?

Kotiin, asutaan tuolla mäellä.

-Mikä on sinun näkemyksesi Latovainion tulevaisuudesta?

Mistä tulevaisuudesta? Tänne ei juurikaan uusia ihmisiä synny, mutta halvempien tonttien vuoksi vorssasta muuttaa kyllä joskus väkeä. Puhuvat böndestä, mutta jos on mopoauto niin ei sillä suurta eroa ole missä asuu.

-Onkos sulla mopoauto?

Kuten kuvasta näkee, ei ole vielä. Isä kyllä lupasi hankkia myöhemmin. Laitetaan sellainen poppikone siihen ja ajellaan täälläkin illat pitkät ja bassot jytkii niin että ihmisten akkunat helisee.

-Sehän se on varmaan elämän eliksiiri juu. Tässä meillä on mukana amerikkalaisia ja japanilaisia turisteja. Haluaisitko sanoa jotakin heille?

-jenkit on hanurista mutta japanilaiset tekee hyviä soittovehkeitä.


View Larger Map

Päiväkumpu

Kun on menossa jo neljäs Päätalo putkeen alkaa itsekin ajatella vanhoja, pikkutarkasti ja pitkään. Josko jatkan Kuuman koululta etelää ja kotiani kohti.

Silloin kun torpparipatsas vuonna 1965 Jokioisten keskustassa paljastettiin, oli myös Päiväkummun vanhaisäntä Jalmari rohdinpellavavaatteissa ja käyrävartinen viikate olalla yhtenä siinä kunniavartiossa. Urho Kekkonen oli myös paikalla kun tämä Kyösti Kallion pojan Kalervo Kallion veistämä patsas paljastettiin. (Miksiköhän sanotaan aina että patsas veistettiin, vaikka se olisi tehty valamalla tai kivestä hakkaamalla?)

Päiväkumpu on koulun naapuritila ja melko pieni pinta-alaltaan (31 hehtaaria). Jalmarille se lohkottiin vuonna 1921. Sukupolvenvaihdoksessa se vielä pirstottiin lisää ja toiseen puolikkaaseen jäi perikunta porukoineen asumaan. Toiseen puolikkaaseen meni Erkki perheineen.

Sinne minun tuli ajeltua sitä vinkkelikoivukujaa pitkin, liki neljä vuotta aina viikonloppuisin. Kerran tuiskutalvena ajoin jopa siinä mutkassa ojan päälle ja sinne se luiskahti. Nykyisin Erkin osuus tilasta on myyty suvun ulkopuolelle ja siellä hoidetaan hevosia.

Erkillä oli sellainen pieni harmaa Ferguson. Siinä oli nostolaitteissa istuinlava ja sillä saattoi viedä kyläläisiä Latovainion pysäkille ja postiin. Kuin taksi ikään. Bensiinikäyttöinen ja startti vaihdekepissä. Kuvassa punainen, mutta harmaa oli yleisin malli. Oliko tuo pakoputkikaan alkuperäisenä ihan tuollainen? -Ei tainnut olla.

Päiväkummun historia on mallitapaus miten torpparilain vapauttamille tiloille nykyään käy. Maanviljelys ja karjanhoito näivettyy, mutta joillain muulla puuhastelulla pärjäilee jos käy töissä tai saa isompaan investointiin ELY-keskuksen tukia.

Tuolla kotisivuilla on kerrottu miten nuori tyttö on ottanut riskiä ja investoinut tallipaikkoihin ja sillä tavoin saanee makkaraa leipänsä päälle.

Erkillä oli vaimona Milja, monilapsisesta punkalaitumelaiskodista. Siellä taisi olla liki kymmenen lasta ja kaikkien nimi alkoi M:llä. Äitinsä sai sellaisen mitalinkin joita äitienpäivänä ansioituneille äideille jaetaan. Kävin yhden kerran siellä Punkalaitumellakin, mutta enää en muista sen tarkemmin Miljan sisaruksista mitään. Mutkainen oli tie ja olihan se tuttu aiemmiltakin Särkän tanssireissuilta.

Erkin kattilakunnassa asusteli myös veljensä Tauno. Tauno oli kova pyöräilemään ja katsoi kelloaan aina isolla kaarella heilauttaen jotta hiha siinä samalla menisi taaksepäin. Kova oli touhuamaan puu- ja laidunhommissa, ensirivin työmies sanoisi Päätalo. Meissä jokaisessa on tietty osuus Taunon ominaisuuksia ja  minussa varmaan kanssa melkomoinen lohmake.

Siinä ylempänä rinteessä oli se Tapolan uudisrakennus ja siitä muistan tapauksen jossa sähköpääkeskus oli syttyä tuleen ja polttaa koko talon. Sähköputkisto oli vedetty löylytilan katosta laskevana suoraan sähköpääkeskukselle. Kun saunan löylyhöyryt tiivistyivät putkiin ja viettivät vedet keskukseen, oli siellä syntynyt oikosulku. Saunaan ei saisikaan koskaan laittaa sähköputkia kattoon ja ei ainakaan niin että niistä tulee laskeva torvi kytkentöjä kohti.

Jalmarin pojista Onnilla oli kaivuri. Hän kaiveli sillä ojia ja sokkelinpohjia. Jatkuvaa huoltoa vaatii sellainen traktorikaivurikin. Hydrauliikkaletkut hapertuu ja venttiilitiivisteet falskaa.  Tyttäristä joku toinen ja Toini olivat ruuanlaittohommissa. Taisi sieltä saada pitopalvelunomaista palveluakin sekä koulun keittolassa oli Toinille vakihommaa. Toinilla oli Datsun Cherry 80-luvulla ja minulla oli kans. Huono auto, äänekäs ja ruostui ihan käsiin.

Latovainion keskoskaappi

Kotisynnytysten riesa on myös keskoskappien viheliäinen nuusa. Äitini sattui pyöräyttämään toisena synnytysrupeamanaan kaksosten rääpäleet. Poikia molemmat, mutta pieniä siis -perin pieniä. Alle kaksikiloisia molemmat ja heikonoloisia. Oli sota-aika ja isäni oli rintamalla. Ja kun äitini synnytyksen aika oli tuloillaan, hänen äidiltään tuli käsky jotta tekoselkosissa synnyttäminen olisi turvallisempaa.

Kun toinen kaksosista kuitenkin kuoli liki heti synnytyksen jälkeen, kätilö oli sanonut: " sinnehän tuo men, -toisen eellä".
Molempia oli pidetty lämpimänä kuumavesipulloilla ja veljeni olivat hetken aikaa jopa jälkikämpöisessä leivinuunissa. Hitaasti kaksospojista toinen sitten elpyi ja isäni sotalomalle päästyään pääsi näkemään tuloksen. Ja ei muuta kuin lisää väsäämään kiireen kaupalla, vaikka olisi se vähempikin riittänyt.

Ennen isoveikkani menehtymistä, hänet oli hätäkastettu nimelle Kalevi. Ei häntä ole sen enemmälti merkkipäivinä muisteltu, sota-ajan kiireissä laskettiin siunattuun maahan, mutta ilman paatta on tuo leposija en edes tiedä missä.

Kaksosista toinen elää ja puksuttaa vieläkin. Veljeni ja paljasjalkainen latovainiolainen, vaikka muualla syntymässä kävikin. -Voihan sitä silti olla ilman kenkiä. rassukka. Joskus suutuksissani olen ajatellut jotta olisipa jo silloin ollut mikroaaltouuneja, -no mutta ei sentään.

Lapsivuode Latovainiossa

Entisaikaan ei kauaa lapsivuoteessa makoiltu. Sukulaiset tai kyläläiset saattoivat käydä lypsyllä jos ehtivät tai osasivat, silloin kun tuore äiti oli uupunut. Esikoisten kanssa oli varmaan raskaanpaa, mutta ainahan saattoi ilmetä muitakin ongelmia. Sotien jälkeen lapsikuolleisuus oli melko vähäistä jos verrataan  vuosisataa aikaisempaan aikaan.

Kunta järjesti kunnankätilölle, -Anna Laiholle asunnon Jänhijoen kaupan läheltä, joten Pohjois-Jokioinenkin sen synnyttäjineen oli paremmin saatavilla. Anna saattoi valtaosan Latovainion lapsista maailmaan aina 50-luvun puoliväliin asti. Ihan ihmisten kotona vaan niillä välineillä ja hygienilla mitä missäkin oli saatavilla. Ehkä talvisaikaan ei kuitenkaan saunassa, kun sen lämpimänä pito oli hankalaa. Siskonikin syntyivät kotona, minä tosin jo Forssan sairaalassa.

On se ollut iso vastuu Annalla kun yksin asiantuntijana sai olla pomona niin vaativassa toimenpiteessä. Kaikkihan menee yleensä ihan hyvin, mutta josko sektioita tai muita tomenpiteitä tarvittaisiin, se on kesken kaiken todella hankala tilanne kotisynnytyksissä.

Lapsivuode Latovainiossa

Entisaikaan ei kauaa lapsivuoteessa makoiltu. Sukulaiset tai kyläläiset saattoivat käydä lypsyllä jos ehtivät tai osasivat, silloin kun tuore äiti oli uupunut. Esikoisten kanssa oli varmaan raskaanpaa, mutta ainahan saattoi ilmetä muitakin ongelmia. Sotien jälkeen lapsikuolleisuus oli melko vähäistä jos verrataan  vuosisataa aikaisempaan aikaan.

Kunta järjesti kunnankätilölle, -Anna Laiholle asunnon Jänhijoen kaupan läheltä, joten Pohjois-Jokioinenkin sen synnyttäjineen oli paremmin saatavilla. Anna saattoi valtaosan Latovainion lapsista maailmaan aina 50-luvun puoliväliin asti. Ihan ihmisten kotona vaan niillä välineillä ja hygienilla mitä missäkin oli saatavilla. Ehkä talvisaikaan ei kuitenkaan saunassa, kun sen lämpimänä pito oli hankalaa. Siskonikin syntyivät kotona, minä tosin jo Forssan sairaalassa.

On se ollut iso vastuu Annalla kun yksin asiantuntijana sai olla pomona niin vaativassa toimenpiteessä. Kaikkihan menee yleensä ihan hyvin, mutta josko sektioita tai muita tomenpiteitä tarvittaisiin, se on kesken kaiken todella hankala tilanne kotisynnytyksissä.

Latovainion risteys

Niin, 

Jännästi olemme nyt jo syyskuussa kun tultiin Tiensuun suunnasta tähän  Silvolasta parisataa metriä alaspäin kakkostien ristille. Maisema viheriöi. Tätä sanottiin pikatieksi ja se valmistui jo ennen kuin muistan asioita. Pori-Helsinki puoliväli 118 km kumpaankin suuntaan oli aikoinaan.Sitten tuli moottoritie (Vihdintie, Karkkilasta eteenpäin ja enään ei ole tasaväli.  Aleksis Kivi on saanut muistotalot Nurmijärvelle ja Siuntioon. Myös latovainiolaisten olisi syytä laittaa tähän risteykseen pronssilaatta: Moni merkkihenkkilö on ohittanut Latovainion, myös kirjailija ja kanttori Stenman ajoi tästä ohi.

Jos kierrätte kameraa näette Tuomolan ja Äijälän pellot, Tuomolan talon ja vanhan kaupan. Isoäitini oli aikoinaan Tuomolassa piikana.





Tämä latovainiontie meni aikoinaan suoraan läpi kakkostien kohti Jokioisten keskustaa joko Rehtijärven reunan kautta tai Kiipun läpi. Tämä mäki oli ensin vaaran paikka kun kakkostietä ei ollut hidastamassa. Setäni kaatui mäen puolivälissä polkupyörällä ja oli pitkään tajuton Tuomolan kammarissa. Lääkäri sanoi ettei saa siirtää eikä herättää. Kakkostien jo oltua vuosikymmeniä siskoni nousi linja-autosta, ylitti tien pimeässä ja joutui auton surmaamaksi 17-vuotiaana. Toinen siskoni sai ison auton töytäisyn polkupyöräänsä ja persuksiinsa ja satutti itsensä noin saman ikäisenä. Kaikkia en tiedäkään, mutta ennen pikatietä ei risteystäkään ollut. Ei mennä nyt Poriin, ei Jokioisille, ei Helsinkiin, vaan noustaan takaisin tuonne ylös Kuumantien risteykseen ja tehdään se lenkkimme loppuun, päättyen Kolkantien risteykseen. Sen jälkeen on maakuntakierros tehty. Tervetuloa mukaan te turistibusseilla tänne kaupalle tulleet turistit, olettepa olleet viitseliäitä aina Japania ja Yhdysvaltoja myöten.

Koskela Latovainio

>
Jos kävellään tuosta Tyytynojan sillalta Koskelantietä kohti länttä, (kuvassa yksi lonkero). Oikealla avautuu Tiensuun pellot. Menee ihan Kuumantielle asti ja pohjoisessa rajana on Tyytynoja joskin siihen kuuluu nykyään myös Meron pellot, siellä toisella puolella mistä tultiin.

Vasemmalla on Koskela. Tästä eteenpäin entisaikaan alue oli liki kaupalle asti entisen Klemelän eli Hienukan maita. Ruotsin Kuningas vahvisti Hienukalle perintörälssitilan oikeudet niinkin aikaisin kuin vuonna 1767.
Veroja siihen aikaan tälläinen Hienukan kokoinen tila maksoi  kartanolle sata hopeataalaria. Olisiko hehtaareja ollut vähän alle kolmisensataa hehtaaria?

Tuo Koskela on erotettu Klemelästä samoihin aikoihin kuin Kuusela ja Silvolakin. Kaikissa näissä tiloissa oli emäntänä kolme Klemelän tytärtä ja kaikki tilat menivät myöhemmin pakkohuutokauppaan. Koskela 1930 -luvulla. Myöhemmin Koskela pilkottiin vielä lisää kun siirtolaisia alkoi tulla ja valtio vaati pakkolunastuksia. Pakkolunastuksilta säästyi jos tila oli alle viisikymmentä hehtaaria ja siksi kait sukupolvenvaihdoksen yhteydessä otettiin myös uusia rajapyykkejä käyttöön. Siirtolaisia tuli Jokioisille pääosin Muolaan pitäjästä Himalan kylästä. Kartanon maista lohkottiin useita palstoja mm. Kuumasta ja Rehtijärveltä.

1930 -luvun lama oli ankara ja työväki kulki maanteillä kerjuulla. Haanpään Pentti on kirjoittanut tästä aiheesta novelleitakin. Myös talonpojat olivat pinhuusissa, koettiin senaikainen valuuttalainakatastrofikin. Osuuspankki oli järjestänyt ns. Ranskan lainaa ja se osoittautui monelle giljotiiniksi.

Ranskan lainasta tarkemmin tässä.

Tuolta Koskelan rakennusten läpi tuleva tie yhtyy uudestaan Koskelantiehen metsäsaarekkeen jälkeen. Saarekkeessa on neliömäisiä laatikoita. Isoin niistä on tappurimakasiini. Sitten ne pienemmät kuuluvat Koivuniemen tilaan. Ensimmäinen Koivuniemen herra oli Ilmari joka ei kuitenkaan paljoakaan töllissään asustellut. Sittemmin siinä on asunut vapaa-aikoinaan mm. eläkkeellä oleva opettaja, enpä tiedä nykytilannettta.

Koskelan kaksi isäntää. Polvella istuva syntyi 1909.

Suuri maatilakirja vuodelta 1932 kertoo seuraavaa:

Kylä	Latovainio
Tilan nimi	Koskela
Tilannevuosi	1932
Omistaja	Joose Koskela , Martta o.s. Klemelä
Lisätietoja	KOSKELA, 4 km Minkiön asemalta ja 11 km Forssasta. Omistajat v:sta 1910 Joose ja Martta (o. s. Klemelä) Koskela. Ollut emännän suvulla n. 100 v. Erotettu 1909 Klemelän tilasta. Pinta-ala 94,03 ha, josta puutarhaa 0,03, peltoa 28, metsämaata 48 ja joutomaata 18 ha. Talouskeskus tasaisten savi- ja multapeltojen keskellä, kylätien varrella. 18 lehmän navetta ja 6 hevosen talli tehty tiilistä 1911. Vesijohto. Viljelyskiertoja 2: A. kesanto, syysvilja, 4 heinää, 2 kevätviljaa; B. 2 kauraa, 4 heinää. V. 1930 oli 3 ha ruista, 0,5 vehnää, 5 kauraa, 1 ohraa, 0,32 perunaa, 0,45 juurikasveja, 14,73 heinää ja 3 ha kesantoa. Kotieläimiä: 3 hevosta, 10 lehmää, 1 sonni, 2 sikaa ja 20 kanaa. Maito myydään Minkiön osuusmeijeriin sekä viljaa, lihaa, munia ja rehuja paikkakunnalle. Havumetsästä myyty saha-, paperi- ja polttopuita. Voimakoneena öljymoottori. Omistaja on useissa kunnallisissa luottamustoimissa.
	Siinä Joose ja Martta:
Lähde	Suomen maatilat, II osa

Forsman Latovainio

Entisaikaan oli Latovainiossakin mahdollisuus ostaa kauppatavaraa sunnuntaisinkin. Leipuri Forsman piti kotonaan pienimuotoista kauppaa. Pääasiassa he myivät omia leipomuksiaan, mutta oli heillä jälleenmyynnissä joitakin muitakin peruselintarvikkeita.

Tuolla Leukamäessä oli myös sileä kivi jonka ääreen kesäaikaan korttimiehet kokoontuivat. Pelin tiimellyksessä saattoi alkaa hiukomaan ja Forsmannilta saattoi hakea hiukopalaa muunmuassa silakoita. Vuorokaudenajasta ei niin ollut väliä ja sunnuntaisinkin siis saattoi asukkaita häiritä. Leipuri August Forsman (1875-1952) siis oli jo kuollut minun synnyttyäni, mutta muistan kyllä leskirouvansa Adolfinan. Hän piti sunnuntaisin pyhäkoulua kotonaan.

Sitten kun hän 60-luvulla kuoli kysyi opettaja Lintunen muistaisiko kukaan mikä olisi ollut hänen lempivirtensä? Minä innokkaana sanoin etten tiedä virren nimeä mutta jotain ohdakkeista siinä laulettiin.

Nykyaikana ei tuollaista kotikauppaa ilman erikoislupia saisi pitää, mutta entisaikaan se ei ollut niin nokon nuukaa. Forsmanin tontti on ostettu Joose Koskelalta ja talo on nykyisin kesäasuntona. Jos kierrätte tuota kaverini kooklen kameraa, näette Kuuman koulun opettajapariskunnan eläkeasunnon.

Forsman on tuolla koivujen takana, zoomatkaa  pikkusen ja hiirellä voi kiertää kameraa, kännykällä sormella sohottaa.





Tuo aitaus joka tuossa näkyy  kun kierrätte kameraa on lampaita varten. Uudisasukas Smith pitää siinä kesäisin lampaitaan. Mattilan Matin torppa se alunperin oli mutta nyt se on täydellisesti rempattu.   Mattilan Matin me kaikki muistamme Hän osasi korjata kellot ja tinasi pannut sekä kattilat. Pakkohan kuparikalut on tinata, muutoin tulee myrkkyä veteen. Vanha talo jäi käytännössä sinne uuden sisälle kun vähitellen koko huusholli on remontoitu ja laajennettu. Entinen Kontuniemi ja Ahonen ovat tuolla mäntyjen takana näkymättömissä.

Tämä maisema on siis huhtikuulta 2015 ja ikävän väritön. Heinäkuussa olisi vehreämpää. Allaolevassa kuvassa August Forsman poseeraa taskunauristaan suojellen. Vieressään saattaa olla latovainiolaisen puusepän tekemä tuoli. 

Tarvekalu Latovainiossa

Lapsuuteni Latovainiossa kun jokin maanmuokkaustyökalu kului ja vanheni hitaaksi käyttää sitä harvemmin toimitettiin romunkeräykseen. Laakereiltaan väljähtynyt hevosvetoinen itsesitoja, hevosharava tai perunannostokone siirrettiin liiterin sisältä liiterin taakse.

Siellä se oli kesät ja talvet. Katseli ruostuessaan vuodenaikojen vaihtelua ja seurasi miten uusi traktorivetoinen pärjää hommissaan. Ennen niin tarpeellinen tarvekalu oli nyt vain rumistus, joskin maalaisväen silmä ei siinä pahemmin sairastanut. Sinne liiterin taakse oli totuttu aina ennenkin tuomaan sekä hetekat, tyhjät tynnyrit että puretun pönttöuunin peltikuoret.

Nyt kun kaksi sukupolvea on kulunut niin niitä ikiaikaisia tarvekaluja rahdataan taajamatonttien pihakoristeiksi. Saavat uudelleen maalattuina ja kukilla kuorrutettuina uuden arvoisensa kunnian.

Lapsuuteni Latovainiossa sukupolvenvaihdoksen tehneet isäntä ja emäntä, jäivät myös usein pihapiirin mummonmökkiin touhuamaan. Auttoivat talon töissä sen minkä kykenivät. Palkkatyössä asiat ovat toisin. Joku eläkeläinen käy aina välillä tervehtimässä vanhaa työyhteisöään kahvihuoneessa. Turisee joutavia ja tuntee vähä vähältä itsensä entistä ulkopuolisemmaksi.

Suuret johtajat hankkivat itselleen hyväpalkkaisia hallituspaikkoja ja tuntevat itsensä tärkeäksi edelleen. Joillekuille yhtäkkinen toimettomuus ja tarpeettomuus on liian suuri stressi ja ihminen kuolee äkkiä pois. Ei häntä yleensä kuitenkaan liiterin taakse viedä.

Kemppinen sivusi tätä samaa aihetta juuri tänään.

Hammaslääkäri kävi Latovainiossa

Latovainiossa ei ollut virallista kotiparturia. Joskus minä kävin klippurilla Minkiöllä Tupalan Suomalla. Kotonansa oli pienimuotoinen parturitila. Lapsen pää on aika helppo parturoida, reklamaatioita suoraan asiakkaalta ei yleensä tule. Asiakkaat vaan vähenee vähitellen jos kaverit arvostelee.

Jännä haju oli siinä niklatusta astiasta ja punaisen kumipallon avulla sumutettavassa nesteessä, jota lopuksi sai kuontaloonsa. Suomalla oli varmaan Jokioisten hempein äänensävy ja puheen intonaatio.

Mutta ensimmäisen kouluvuoden aikana saimme tutustua  kunnan hammaslääkäriin Martta Huoviseen, mikäli reikiä oli hampaisiin päässyt tulemaan. Hän oli toista maata ja ronski nainen joka oli kuulopuheen mukaan toiminut sota-aikana kenttäsairaaloissakin. Tutkiessaan hampaat ensin alustavasti koululla, hän otti pään tukevasti isojen tissiensä väliin ja alkoi huudella kovalla äänellä avustajalleen: 

Ykköset terveet. kakkoset terveet, kolmonen ylhäällä reikä jne. Sana reikä huudettiin normaalia kovempaa ja ärrää surauttaen joka aiheutti oppilaassa jo kauhukuvia tulevasta paikkauskäynnistä itse vastaanotolla Jokioisten keskustaajamassa. Mitään puudutusta ei tunnettu ja porat olivat pienikierroksesimpia kuin nykyisin, myös kaikki porausjätteet piti niellä eikä saanut sylkäistä kuten nykyisin. Suurin osa aikuisten hammaslääkärikammosta onkin perua näistä lapsuusajan hammaslääkärikokemuksista.

Joissakin perheissä uskottiin lasten kauhukertomuksia ja nuorempia pelokkaampia lapsia kuljetettiin omalla kustannuksella yksityiselle hammaslääkärille. Martta oli myös monelle lapselle ensimmäinen holkkitupakkia polttava nainen jonka he näkivät muualtakin kuin televisiosta. Kesken luokan tarkastuksen hän piti muutaman tauon ja vetäisi hermosauhut, tupakki suussaan  hän ei kuitenkaan kenenkään hampaita operoinut, saatika karistanut tuhkia lasten apposen avoimena oleviin suihin.