Niin, en tiedä minkälaisia pinhuuseja oli kenelläkin 30-luvulla mutta pahaa aikaa se oli velkaisille. Olisiko ollut niin että Klemelän sisaruksetkin olisivat vaihtaneet 30-luvulla kalliskorkoiset vekselilainansa Osuuskassojen 6% korolla oleviin lainoihin joiden pääoma kuitenkin pomppasi yllättäen 70% suuremmaksi? Vain 20 % tuon lainan ottajista vältti pakkohuutokaupan. Oli myös niin että kun talo sukupolvenvaihdettiin kolmelle lapselle niin kaikki ottivat ison lainan ja ristiintakasivat toisilleen. Sellaisestahan syntyy dominoefekti.
Ja tuo jatkojuttu ( viimeinen kappale) on kuin ihan suoraan 90-luvun pankkikriisistä.
Wikipedia kertoo:
Osuuspankkien Keskuslainarahaston frangilaina oli suomalaisten osuuskassojen Ranskasta syksyllä 1930 ottama 300 miljoonan kultafrangin (noin 467 miljoonan markkaa) laina. Osuuskassat välittivät lainan suomalaisille maanviljelijöille ja kunnille jotka saattoivat pitkäaikaisen 30 vuoden lainan avulla muuttaa lyhytaikaiset ja kalliskorkoiset vekselilainansa edullisemmiksi kuoletuslainoiksi. Kun Suomi luopui kultakannasta syksyllä 1931 ja markka samalla devalvoitui, lainan ottajat joutuvat pahoihin vaikeuksiin sillä laina oli maksettava takaisin kultafrangeina ja Ranska luopui kultakannasta vasta 1937. Lainasta koitui lopulta noin 250 miljoonan markan kurssitappiot jotka Suomen valtio joutui valtaosin korvaamaan eduskunnan 1934 säätämällä lailla.
Osuuskassat olivat neuvotelleet lainan ottamisesta ranskalaisista pankeista jo 1920-luvun lopulta lähtien. Lainan korko kuluineen oli noin 6 prosenttia ja se oli selvästi edullisempi kuin kotimaiset lainat. Osuuskassat välittivät lainaa yli 7 000 maanviljelijälle ja 165 kunnalle. Koska laina täytyi maksaa takaisin kultafrangeissa lainan ottajien velkakirjoihin oli lisätty ns. kultaklausuuli. Kun Suomi joutui irrottamaan markan kultakannasta syksyllä 1931 markan devalvoituminen suhteessa Ranskan frangiin aiheutti se että laina kasvoi lopulta markkamääräisenä 70 prosenttia suuremmaksi kuin se oli ollut nostettaessa. Vain noin 20% lainan ottajista pystyi jollain tavoin selviämään korotetuista takaisinmaksuista. Kurssitappio nousi noin 250 miljoonaan markkaan ja tämä ylitti sekä Osuuspankkien Keskuslainarahaston 100 miljoonan markan pääoman että myös osuuskassojen yhteenlasketut noin 200 miljoonan varat.
Lopulta valtaosa lainan kurssitappiosta päätyi Suomen valtion maksettavaksi ja eduskunta sääti asiasta 1934 lain. Valtio maksoi kurssitappiosta yli 200 miljoonaa markkaa, Osuuspankkien Keskuslainarahasto 26 miljoonaa ja lainanottajat 5 miljoonaa markkaa.
