Minkiön junaryöstäjien matkassa

Niin, sanomalehdessä ollut kirjoitus saa lisävalaistusta Väinö Korpijärven selostuksesta vuodelta 1959.

Rehtijärven läpi kävellen mentiin ja ryöstöaikeisiin Minkiön juna-asemalle tultiin syyskuussa 1903. Torstaina aamulla klo 10 heidät havainnoitiin.

Sitä ei kukaan tarkkaan tiedä millä vehkeellä nuo kolme miestä olivat tuohon Stoltin torpan kohdalla olevalle Rehtijärvelle ja  nykyisen Rehtilän seurantalon kohdalle  olivat päätyneet.

 Kaksi miehistä oli töissä Forssan Puutarhassa, miehet nimeltään Gregori jota myös Nikoilai Patarchiniksi on kutsuttu ja Wladimir Ribin. He olivat venäläistaustaisia, tosin syntyneet Tammelassa ja kolmas suomalaissyntyinen Juvonen oli toispaikkuntalainen, kotoisin Leppävirralta. 

Stoltin muori kuokki siinä torppansa pihalla perunamaata, sadosta tosin oli jo suurin osa nostettu kun kolme isoa vierasta miestä ilmestyy tontille.

Oli kuuma ilma ja siksi he olivat riisuneet palttoonsa jo kävellessään. Olivat tulleet ihan pihalle asti Stoltin veräjästäkin ja kovasti keskenään keskustelivat.

Muori hieman pelästyi eikä ymmärtänyt kaikkea miesten puhetta, mutta miehet sitten kysyivät huonolla suomella saavatko he jättää palttonsa toviksi tuohon aidalle kun ilma on niin lämmin, vaikka syksyä jo pukkasi. -saa toki, muori vastasi.

Lähtivät miehet siitä sitten kohti Minkiötä lampsimaan ja edelleen kovasti keskenään keskustellen, melkeinpä kinastellen. Tultuaan Jänhijoen ylittävän rautatiesillan tienoille ja asettuivat Setälän lammin lähettyville lepäämään ja tupakoimaan. Siinä matkan varrella riihessä viljaa säkittämässä ollut isäntä oli kuullut kuitenkin heidän jutusteluaan. Osaksi suomea osaksi venäjää, mutta selvisi että se Juvonen ei halunnut olla porukoissa vaan hamusi lähteä ja mennä siitä Rehtijärventietä pitkin takaisin Forssaan.

Juvonen pysyi kuitenkin, joskin vastahakoisesti mukana ja miehet kävelivät pellon reunaa aina Humppilantielle asti ja siitä sillan yli kohti Kiipuntien risteystä.

Miehet jatkoivat kävelyään kovasti hermostuneen oloisina ja Juvonen empi vieläkin. Jätetään sikseen, ei tiedä mitä voi sattua ,hän sanoi.

Jatkettiin kuitenkin Humppilantien risteyksestä kohti Minkiön junaseisaketta. Tie sinne oli kapea hevoskärrytie ja muita kulkijoita ei näkynyt. Tultiin taas radan läheisyyteen ja miehet vetäytyivät sen varrella olevan pienen makasiinin katokseen. Juna olisi kohta tulossa.

Juvonen jänkkäsi vielä homman järkevyydestä, oli kovin hermostunut ja koetti saada venäläissyntyiset toisiin aatoksiin. -Onko edes varmaa että rahat tulevat tässä junassa?

-Senkö verran tiedät asiasta, --hänelle vastataan--huomenna on palkanmaksupäivä Forssassa ja rahat tulevat Helsingistä aina edellisenä päivänä ja juuri tällä junalla, sen olen onkinut tietooni, hänelle vastataan.

-Mutta pitkälti saamme istumista , jos kärähdämme -puhui yhä Juvonen.

-Jos ei mitään uskalla, ei mitään saakaan! sitä paitsi kyllä me osaamme peittää jälkemme niin, ettei Sylviini saa selvää, puhui tuo toinen mies.

Kolmas mies ei osallistunut keskusteluun, vaan käsitteli pistooliaan kuin varmistuen sen tehokkuudesta. Revolverin otti esiin tuo toinenkin pyörittäen sen rullaa ja pistellen panoksia reikiin.

Juvosella ei ollut taskuasetta mutta hän otti taskustaan mustan liinan ja sovitteli sitä kasvoilleen. Samanlainen naamio oli Ribinilläkin ja Gregorilla lisäksi sinilinssiset silmälasit- ja kohta olivat miehet jo valmiit. -tovi hiljaisuutta . Sitten virkkoi Ribin. -toinen niistä venäläisittäin puhuvista.
-.Kuuletteko jo junan kolinaa? Minä kuulen.

-Minäkin kuulen, vastasi Gregori ja miehet terästäytyivät.

Niin, Minkiön junaryöstäjät olivat jo aamulla kymmenen maissa tulleet herraskaisissa vaatteissaan kylille ja tavaneet Stoltin muorin lisäksi jo aiemmin muutamia muitakin kyläläisiä. Oudot kulkijat kyllä heti huomataan ja he olivat eri ihmisille kertoneet eri asioita liikkumisensa tiimoilta. Eräässä paikassa he sanoivat olevansa tullitarkastajia toisessa hallituksen lähettiläitä ja etsivänsä nitroglyseriinivarastoja. 

Yhdessä paikassa he olivat sanoneet olevansa metallityömiehiä Turusta ja varoittivat kovasti olemasta missään tekemisisissä vallankumouksellisten kanssa.

Olisiko ollut Kankaanranta josta hevostakin lainaksi kyselivät?

Mutta nyt kello oli liki kaksi iltapäivällä, juna jo puuskutti Nummelan kohdalla, pilli vihelsi ja kipinöitä lenteli savupiipusta. Pysäkinhoitaja August Raitala kävelee lippu kädessään laiturilla ja on valmiina opastamaan junan pysähtymään oikeassa paikassa. 

-no niin pojat sanoo Gregori, tempaisee aseen taskustaan ja yhdessä he lähtevät kohti laituria. Juna pysähtyy ja junailija Albin Paju astuu junasta laiturille.

Gregorin ampui ilmaan ja käski kaikkia pysymään paikoillaan. Myös asemasillalla ollut Raitala ja ulos astunut Junailija Paju jähmettyivät. Gregorin syöksyi matkustajajunan ovelle ja Juvonen sekä Ribin hyökkäsivivät junailijavaunuun jossa olivat postisäkit ja alkoivat repimään niitä puukolla auki.

Rahalähetyksestä ei kuitenkaan ollut jälkeäkään ja junamatkustajat katselivat tätä touhua ikkunoista hämmennöksen vallassa. Ryöstäjät eivät tienneet ettäolivat liikkeellä oikeana päivänä mutta rahat tulisivat vasta seuraavalla junalla.

Matkustajat olivat peloissaan ja moni heistä alkoi sullomaan lompakkoaan saappaanvarsiin ja naisväki mikä minnekin.

Sitten mieskolmikko päätti ottaa jalat alleen.

Ennen lähtöään kolmikko keskusteli keskenään kovasti mutta ruotsin ja venäjän sekoituksella, jotta virkailijat ja junassa olleet noin kaksikymmentä matkustajaa olivat epätietoisia mitä seuraavaksi. Jälkeenpäin porukkaa haastateltaessa kertoivat että rosvot ikäänkuin pyytelivät anteeksikin viivästystä ja lopuksi huitoivat asemasillalla veturimiehelle että pitää lähteä eteenpäin.

Junassahan oli myös Forssan poliisimestari Itä, mutta aseettomana hän ei uskaltanut asioihin puuttua. Oli myös jarrumies Jalava, ja hänkin hämmentyi kovin tilanteesta.

Miehet juoksivat jo ilman saalista yli peltojen samalle reitille josta olivat tulleetkin. Rehtijärven suuntaan ja Kankaanrannan tien kautta kohti Jänhijokea tai Forssaa. Se oli metsän suojaama kapea tie ja ei seisakkeen päällikkökään tai muu väki kovin pitkälle heitä arvanneet seurata. Ilmoitettiin vain eteenpäin Forssaan.

Yhtä soittoa ilmeisesti olivat kuitenkin hölkänneet Stoltin mökille, jonka veräjän vierestä nappasivat palttoonsa ja jatkoivat matkaa. Arvellaan että pitkät siistit palttoot oli mukana siksi että jatkomatkalla heitä ei vaatteiden perusteella tunnistettaisi. Stoltin mökin ympärillä oli kuitenkin muitakin torppia ja yhteisön väki oli jo kovin tietoinen ja ihmettelyn vallassa minkälainen sakki oli hevoskyytiä kysellyt ja eri ammatinharjoittaksi itseään esitellyt.

Niin, kolmikko kiiruhti ihan jalkaisin vaan, mutta hevostaloja nähdessään kysyivät kyytiä eteenpäin. Kyytiä kysyessään eivät ilmoittaneet kuitenkaan tarkkaan mikä on päämäärä ja mikä on miesten asia.

En mää nyt ehri lähtee, -sano yksikin isäntä vaikka ihan joutilaana aitan seinustan penkillä tupakoitsi. Toisessa paikassa piikalikka meni kysymään sisältä lähtiskö se isäntä viemään, mutta ei tullutkaan enää pihalle takaisin. Rosvot näkivät miten kammarin salusiini heilahti ja joku väärävartista piippua suussaan pitävä ukko sieltä kurkkasi. Olkoot, ei näistä maalaisjunteista kannata välittää, -sanoi Gregori ja miehet lähtivät maantielle taas.

Kiirus oli eteenpäin ja kolmikko olikin etukäteen suunnitellut reittiä, mutta silloin heillä oli ajatuksissa että rahoja sisältävä postisäkkikin olisi heillä mukana. Alkuperäinen ajatus oli että saisivat hevoskuljettajan joka veisi heidät monen tien risteykseen jossa jäisivät pois. Takaa-ajajat eivät näin voisi heti arvata mihin suuntaan siitä olisivat jatkaneet.

Se tiedetään nyt jälkikäteen että  Lamminkylän kautta menivät. Latovainiosta oli vaan siihenaikaan kesäteitä ja polkuja useampiakin. Olisivatko tulleet jos olisvat tienneet reitistä ensin mennä siihen Heikkilän-Markkulan Kaivokujan kohdalle josta lähti Klemelän metsän poikki talvitien pohja Koskelantielle, sieltä Simolan pihan läpi kohti Kankaantietä ja Kalsua kohti?

Varmaan reitin varrella oli ulkohuussin kävijöitä ja pihatyön tekijöitä sekä kaivoreissulaisiakin oli, mutta ei sillä reitillä mitään merkitystä kun eivät saalista saaneet ja eivätkä siitä osia eri metsäkätköihin laittaneet. Vai saivatko sittenkin ja sitä ei vain kerrota?

Forssasta oli jo kuitenkin poliiseja hälytetty perään ja pari innokasta vapaaehtoista oli lisänä, asemapäällikkö Hjalmar Alen mukana myös .

Niin aikataulusta. Kolmikko siis oli Rehtijärvellä valmistelemassa operaatiota torstaina klo 10 aamupäivällä. Seuraavaksi Minkiöllä ryöstöhommissa kello 2 iltapäivällä, Samana päivänä kello 5 iltapäivällä heidät oli nähty jo Kalsunkylässä. Myöhemmin heistä oli havainto Mustialan Portaassa, jotta Hämeenlinnaa kohti he lienivät matkalla.

Suomalaissyntyinen Juvonen siis oli kotoisin Leppävirralta Nummen kylästä ja tuskinpa hän sinne lapsuuden kotiselkosten kulmille karkuun halajaa, -paremminkin arveltiin Hämeenlinnaa. Juvonen oli houkuteltu mukaan vastentahtoisesti ja nyt hän yhtenä muiden mukana sai juosta karkuun virkavaltaa niin että kenkärahjat jaloissa tärviölle kuluivat.

Kymppitietä ei ollut ja koska miehiä oli jo nähty Mustialassa, arvellaan heidän apostolintaipaleekseen vanhan maantien reitti. Kaukjärven rantaa seuraili senaikainen maantie ja joltisen verran siinä oli asutustakin.

Juvonen oli aikoinaan vain vähän käynyt kiertokoulua kun taas Gregori Nikolai Patarchin oli osittain niinkuin herranpaskaan astunut entinen virkamies. Vuosina 1904..1905 hän oli toiminut Valtion Rautateitten tilastollisessa konttorissa. Venäläistaustaiseksi hänet teki vanhempiensa etninen tausta vaikka Patarchin itse oli syntynyt Tammelan pitäjän Forssan kylässä.

Väsymys ja ryöstökeikan epäonnistuminen sai miesten välit jo kiristymään ja äreitä kommentteja sekä syyttelyitä jaeltiin puolin sekä toisin.

Patarchin esimerkiksi kysyi Juvoselta kelloa. Juvonen joka piruili ja ei oikein osannutkaan tulkita taskunauristaan vastasi: "em mää vaan oikien tiärä, pitkäviisari on kolmosen päällä ja lyhytviisari kahdeksaisen kohralla".

"-viisari ja viisari! Viisari sulla on housuissas, et taida eres tuntee kelloa. Ja ne ovat osoittimet ettäs tiärät!" -vastasi Patarchin (Gregori)

Oli lähellä että ei tullut oikein nokkapokkaa, mutta joka tapauksessa Patarchin lähti erikseen menemään kohti Myllymäkeä. Juvonen ja Sibin parivaljakko myös kohti Hämeen Härkätietä.

Niin, kun miesten karkumatka alkoi torstaina, perjantain vaiheista ei ole tarkkaa tietoa mutta lauantaina oli Renkoon tullut Tammelasta kolme poliisia kartoittamaan ja kyselemään olivatko miehet ehtineet sinne asti.

Rengon Kuurilan ja Kuittilan kylät sekä Ronttilan talo saivatkin näytellä osuutta kun Juvonen ja Sibin sinne asti ehtivät.

Tuo seutu on ikiaikaista kaunista kartanomiljöötä jo keskiajalta lähtien ja historiaa on tehty jo ennen Hämeen Linnan perustamista. Kauppias Kustaa Kyläkallio oli lahtelainen varakas mies jolla oli huvila tällä aluella, Hän lähtikin vartavasten polkupyöräilemään kohti Hämeenlinnaa tarkistaakseen ovatko miehet päässeet jo sinne johtavalle tielle. (kyseinen Kuittilan kohta on kapea kannas josta kaikki liikenne Hämeenlinnaan meni)

Kun ei mitään näkynyt niin hän oli palaamassa jo takaisin Kuittilaan, kun havaitsikin erään suutarin pihassa epäilyttävän miehen makoilemassa.

Karkulaisia kiinniottanut tuolloin kolmikymppinen Kustaa Kyläkallio kohtasi kuitenkin loppunsa kymmenen vuotta myöhemmin eli 42 vuotiaana, kun samalla alueella mellastettiin. Kansalaissodan merkeissä lienee murha suoritettu. (Viite: Rengon Sanomat 19.05.1921)

Nähdessään miehen makoilevan suutarin pihalla, Kyläkallio lähestyi häntä kyselläkseen mikä mies on kyseessä. Mies ei vastannut vaan pakeni nopeasti metsään ja Kyläkallio koetti seurata, mutta ei pysynyt perässä. Kyläkallio palasi Kuittilaan jossa telefoonilla olikin jo ilmoitettu asiasta eri tahoille.

Olettaisin että myös takaa-ajajien tukikohtana toimi kylän kestikievari. Sinne ensimmäiset saaliit myös vietiin ja jossa vielä nykyisinkin voi aistia tuo ajan tunnelmaa.

Kylän miehiä olikin jo kokoontunut ja yhdessä he lähtivät tutkimaan metsää jonne Kyläkallio oli karkuria vähän matkaa seurannut. Myös Kyläkallio halusi vielä mennä mukaan ja pyysi siksi renkiään hakemaan talosta oman pyssynsä.

Palatessaan renki kertoi nähneensä kylää lähestyvän kaksi epäilyttävän näköistä miestä. Kyläkallio lähtikin näitä tuntemattomia miehiä vastaan mukanaan kirvesmies Koskinen ja kylän raitilla he kohtasivatkin kyseiset miehet.

Toinen miehistä kouraili taskuaan jossa arvelivat olevan pistoolin, mutta Kyläkallio sai aikeet estettyä. Kyseinen mies paljastui myöhemmin Juvoseksi, toinen Ribiniksi. kiinnisaadut miehet vietiin Kyläkallion ja Koskisen avulla kylän majataloon. Majatalossa he ottivat miehiltä pois kaksi browning pistoolia ja joukon patruunoita. 

Koska Kyläkallion jäi kesken se suutarin mökiltä karkuun lähteneen (Gregori Patarchininin) metsästys, hän lähti uudelleen sinne metsän suuntaan ja jätti kirvesmies Koskisen sekä erään toisen miehen vartioimaan majatalon kulkumiehiä.

Mutta Kyläkalliota tuli jo tiellä vastaan hänen vaimonsa joka kertoi että Kuittilan Ronttilan talosta oli telefoonilla ilmoitettu että yksi mies oli nähty tulevan jo metsästä pois ja menneen Hiitteen Nummen metsään päin. Silloin Kyläkallio päätti mennäkin siihen suuntaan ja kutsui myös muut etsintämiehet tulemaan samaan suuntaan.

Tällä aikaa majatalossa oli Juvonen antanut pois toisenkin hallussaan olleen Colt revolverin ja Ribin pyysi päästä ulkohuoneeseen. No kirvesmies Koskinen otti haulikon mukaansa ja lähti häntä saattamaan pihan perälle.

Ribinin mentyä huussiin Koskinen jäi vartioon ulkopuolelle. Ribin kuitenkin pääsi huussin takaosasta karkuun ja alkoi juoksemaan pellolle. Tarkkaa tietoa ei ole karkasiko Ribin huoneen takaseinän kautta vaiko jopa reiän kautta könyten? Joka tapauksessa Koskinen lasautti haulikolla hänen peräänsä. Pakenijaan osui, mutta hän vain kyyristyi ja jatkoi matkaansa.

Saatiin kuitenkin eräs kolmas mies hevosratsuineen hänen peräänsä. Tovin perästä tulivatkin Ribin, Hevonen sekä takaa-ajaja takaisin majataloon paremmin vartioitavaksi.

Haavat jotka Ribin sai, eivät olleet kovin vakavia kun vaatteet olivat haulit pääosin seisauttaneet. Tohtori Manner sitoi haavat myöhemmin majataloon kutsuttuna tultuaan.

Gregori Patarchin oli juossut karkuun kengätönnä, samaan aikaan kun kavereitaan jahdattiin ja kuulusteltiin kestikievarissa.

Sunnuntaita vastaisena yönä klo 24. hän oli päässyt tuttavansa Myllymäessä asuvan torikauppias Leonti Timontijeffin akkunan alle ja koputellut siellä.

Leonti vaimoineen oli kuullut postiryöstöstä ja osasi yhdistää kengättömän Patarchinin juttuun ja ei ollut innokas päästämään häntä sisälle.

Päästi kuitenkin ja kun mies oli riisunut takkinsa Leonti tutki sen taskut, siellä oli revolveri. Koska mies ei itse suostunut aamusella ilmoittautumaan Leonti meni toi Myllymäen poliisit paikalle.

Kaikki kolme saatiin näin toimitettua Hämeenlinnaan ja siellä kuulustelua hoiti Poliisimestari översti af Enehielm. Miehet väittivät edelleen että heidän tarkoituksenaan oli vain tutkia löytyykö vaunusta nitroglyserriniä, mutta yleisesti luullaan että rahoja siinä koetettiin ryöstää.

Lopulliset tuomiot sekä miesten myöhemmät vaiheet ovat minulle tuntemattomat. Nykylain mukaan miehet tuskin saisivat tuomioita muusta kuin aseiden heiluttelusta ja postisäkkien turmelemisesta. Hyvä asiahan oli ettei kukaan sivullinen loukkaantunut ja omaisuuttakaan ei pahemmin tärveltynyt. Maaseudun kylät saivat paljon puhuttavaa ja pähkäiltävää, miesten kunto koheni kävellessä. -minäkin sain kirjoitettavaa.

Minkiön Höyryfestivaalit

Niin,

Höyry vaatii lämpöä ja sitä oli tottavie tarjolla Minkiöllä, ihan viimevuotiseen malliin.

Palokunnan saapumisaika riippuu vähän hevosen juoksunopeudestakin.

Ilmaston lämpeneminen puun- ja hiilenpolton syy. Kaikkityynni.

Hellekuolemien ehkäisypartio.

Kaminaa saattoi käyttää mikäli jollekulle tuli vilu.

Raidepareja on vain yksi jotta vastaantulijoita piti väistää pistoraiteelle.

Höyryveturin karjavaunussa matkajilla oli etuajo-oikeus.

Humppilan aseman asemapäällikkö ja junan konnari.

Vanha veturi työssään.

Minkiön junapysäkillä aseellinen ryöstöyritys

Forssan Sanomat 18.09.1906

Kuten ennen lehdessäkin oli mainittu, tuli Forssan-Humppilan junan pysähdyttyä Minkiöllä torstaina kello 2 aikaan junalle 3 hyvin puettua miestä, yhdellä naamari ja yhdellä siniset silmälasit päässä.

Kaksi heistä oli aseistettua, toisella oli 2 revolveria ja toisella 1. Kun juna oli pysähtynyt, ampui eräs miehistä laukauksen ilmaan, jonka jälkeen jonka jälkeen kaikki riensivät konduktöörivaunun luokse.

Yksi heistä astui revolveri kädessään sisään toinen kysyi konduktööri Pajulta oliko junassa Forssan punaiselle kaartille osoitettua nitroglyseriini laatikkoa. Konduktööri vastasi, ettei tiedä, ei ainakaan sillä nimellä ja jos löytyykin, niin ei sitä heille niin vaan ilman mitään annettaisi.

Tähän vastasi mies että vastustus ei tule kysymykseenkään, sillä heitä on useampia, että heikäläisten kanssa ei ole hyvä leikitellä. Sitten hän ilmoitti ulkona oleville tovereilleen: tulkaa sisään ei ole mitään hätää ja kolmas asettui kaksi revolveria kädessä vartioimaan vaunun ovelle.

Sisällä olijat alkoivat nyt tarkoin tutkia konduktöörivaunua ja sen yhteydessä olevaa postiosastoa. Silmäilivät läpi rahtikirjat ja tutkivat postisäkit mitään kuitenkaan ottamatta.

Koduktöörivaunussa oli tapahtuman sattuessa paitsi junailija, Paju, jarrumies Jalava ja Forssan poliisikonstaapeli Itä, mutta aseettomina eivät voineet tätä äkillistä hyökkäystä vastustaa. Junassa oli mukana noin 20 matkustajaa, jotka laukauksien kuultuaan pahasti peljästyivät, alkoivaat laittaa rahojaan saapasvarsiin ja mikä minnekin.

Kun konduktöörivaunu oli tutkittu tarkasti eräs mies matkustajavaunut. Miehet puhuivat keskenään ruotsia, mitä umpisuomalaiset junan virkailijat ja poliisi eivät ymmärtäneet, näille he taas puhuivat suomea. Ulkonäöltään he olivat enemmän herraskaisen kuin työmiehen näköisiä sekä varsin hyvin puetut.

Tutkimuksen toimitettuaan, joka lienee vienyt verrattain pitkän ajan, he tuntuivat jotenkin pyytävän junan pysäyttämistä anteeksi ja antoivat sille merkin lähteä joka tapahtuikin. Tämän tehtyään he rauhallisesti poistuivat pysäkiltä.

Miesten tarkoituksena arvellaan olleen saada junasta ryöstetyksi rahaa jota he tiesivät määrättyinä päivinä siellä Forssan tehtaalle kuljetettavan. Kumminkaan ei sellaisia rahalähetyksiä kuljeteta joten miesten aikomukset menivät myttyyn.

Samana aamuna klo 10 ajoissa olivat miehet saapuneet läheiseen Jänhijoen kylään, joka on 2 kilometrin päässä Minkiön pysäkistä. Täällä he olivat eri paikoissa eri tavoilla kertoneet asiansa. Eräässä paikassa sanoivat he olevansa ”tullivahtimestareita” toisessa ”hallituksen lähettiläitä” jotka etsivät dynamiittivarastoja ja samalla he kielsivät ihmisiä olemasta missään tekemisissä Venäjän vallankumouksellisten kanssa. Vieläpä olivat he sanoneet olevansa metallityömiehiä Turusta.

Eräästä talosta he olivat tilannet hevosen junan tuloajaksi, jonka pitäisi olla mainitussa talossa valmiina heti heidän tultuaan junaa tapaamasta sillä heillä oli kova kiire. Hevosella olisikin lähdetty ajamaan huonoa metsätietä maantielle, joka vie Forssasta Matkuun. Kaikki oli valmistettu siten edeltäpäin pakoa varten.

Kun he sitten saapuivat pysäkiltä takaisin taloon, vaativat he hevosta, jota ei heille kuitenkaan annettu, koska talonväessä oli herännyt epäluuloja. Tämän takia katsoivat miehet parhaaksi lähteä juoksujalkaa seuraavaan kylään ja sieltä edelleen metsätietä Kalsun kylään, joka on 5 km Forssasta ja jossa heidät siis oli nähty kello 5 aikaan illalla. Täältä suuntasivat he ilmeisesti matkansa läpi Kaukjärven ja Mustialan Portaaseen siellä heidät nimittäin oli nähty Monnin torpalla.

Niiden siellä olosta annettiin tieto Forssaan, josta lähtettiin miehiä takaa ajamaan. Samassa sähkötettiin Hämeenlinnaan josta myöskin lähti poliisia vastaan.

Tämän salaperäisen yrityksen tekijät ovat nyttemmin kaikki vangittu ja istuvat Hämeenlinnan lääninvankilassa lukkojen ja telkien takana. Miesten nimet ovat Wiktor Juvonen, synt. Leppävirran pitäjän Nummen kylästä, Wladimir Sibin, synt. Tammelan pitäjän Kuuston kylästä ja Nikolai Patarchin synt. Tammelan pitäjän Forssan kylästä.

Juvonen ja Sibin vangittiin molemmat viime lauantaina Rengon pitäjän Kuurilan kylässä. Sinne saapui klo 9 ajoissa aamulla kolme Tammelan poliisikonstaapelia, jotka ilmoittivat tapahtumasta. Sen johdosta varustautui juuri suuri joukko kylän miehiä aseilla siltä varalta että roistot tulisivat kylään. Kauppias Kustaa Kyläkallio, joka luuli nähneensä epäilyttävän näköisen miehen liikuskelevan kylässä, lähti polkupyörällä tiedustelemaan olisiko sen näköistä miestä nähty lähtevän kylästä Hämeenlinnaan päin, mutta kun kukaan ei ollut nähnyt, palasi hän takaisin Kuurilaan.

Siellä hän näki erään suutarin pihalla makaavan miehen, johon poliisin tuntomerkit sopivat. Hän läheni miestä ottaakseen hänet kiinni, mutta mies pakeni metsään. Kyläkallio lähti ajamaan häntä takaa. Mutta huomattuaan mahdottomaksi saada kiinni nopeajalkaista miestä, palaili hän kylään, josta sillävälin oli telefoonilla asiasta ilmoitettu eri tahoille.

Sillävälin oli yhä useampia aseilla varustettuja miehiä kokoontunut, josta osa lähti kiertämään edellämainittua metsää. Sen jälkeen lähetti Kyläkallio renkinsä hakemaan kotoa pyssynsä, ottaakseen osaa metsän kiertämiseen. Palatessaan kertoi renki että maantietä lähestyi kylää kaksi epäilyttävän näköistä miestä. Kyläkallio mukanaan kirvesmies J. Koskinen lähtivät silloin pyssyillä varustettuna heitä vastaan. Kylän raitilla tapasivat he miehet, kävivät viipymättä heidän kimppuunsa ja kysyivät heidän paseejansa. Toinen miehistä, joka sittemmin huomattiin olevan Juhonen kouraili silloin taskuansa, arvatenkin vetää revolverin, mutta K. Tarttui häntä kiinni kädestä estäen täten hänen aikeensa. Sitten ottivat he miehet kiinni ja veivät majataloon, jossa ottivat heiltä pois kaksi browning pistoolia ja joukon patruunia.

Sitten jätettiin miehet vartioituina majataloon ja Kyläkallio lähti uudelleen metsään päin, mutta tiellä tuli vastann hänen vaimonsa, joka kertoi että Kuittilan Ronttilan talosta telefoonilla ilmoitetun, että epäilyttävän näköinen mies oli nähty mainitussa metsästä kylän peltojen yli tulevan Hiitten nummen metsään päin. Silloin kutsui hän pois muutkin metsää kiertämään menneet miehet.

Sillä aikaa oli Juvonen vartioilleen antanut pois vielä yhden Colt- mallia olevan revolverin. Pakoyrityksen teki Ribin vangittujen ollessa majatalossa. Hän oli pyytänyt saada käydä ulkohuoneessa, jonne häntä saattamaan lähti edellämainittu kirvesmies Koskinen, joka pyssyineen jäi ulkopuolelle. Mutta Ribin pääsi takapuolelta pujahtamaan ulos ja lähti kovaa vauhtia juoksemaan pellolle. Koskinen ampui häntä silloin haulikolla. Pakenija hiukan kyyristyi, mutta jatkoi siitä huolimatta matkaansa. Silloin lähti eräs mies häntä ratsain tavoittamaan ja sa hänet kiinni sekä toi takaisin majataloon.

Haavat jotka kaupunkiin tultua sitoi tohtori Manner, olivat vähäpätöiset, suurin osa hauleja oli jäänyt vaatteisiin.

Molempia vangittuja lähdettiin viemään Hämeenlinnan lääninvankilaan, jonne he saapuivat klo 8-9 välillä lauantai illalla. Siten oli siis kaksi karanneista linnuista saatu kiinni. Kolmas mies oli, kuten jo mainittiin päässyt pakoon. Hän oli edellä mainitulle suutarille antanut kenkänsä korjattavaksi, joten hän oli paetessaan ilman jalkineita. Pitkäikäiseksi ei hänen vapautensa kuitenkaan jäänyt.

No nyt oli sitten vuoro saada se kolmas mies käpälälautaan. Sunnuntain vastaisena yönä kello 12 naputettiin Myllymäessä asuvan torikauppiaan Leonti Timontijeff Kanervan akkunaan. Ovea ei kuitenkaan avattu. Jonkin ajan naputti akkunaan uudestaan mies joka oli maannut rappusilla. Kanerva avasi nyt oven ja laski miehen sisälle. Kun mies ilmoitti olevansa Patarchin ja Kanerva kun tunsi hänen perheensä antoi hän miehen laskeutua levolle lattialle. Kanervan vaimo tällöin huomasi että mies oli ilman jalkineita ja ilmoitti tälle epäilevänsä että hän oli yksi junanryöstäjistä. Mies kielsi ja sanoi matkalla myyneensä kenkänsä. Mutta kun sitten Kanerva nosti miehen päällystakkia, huomasi hän sen olevan tavattoman painavan ja tutkittuaan sen hän löysi takin takusta revolverin jonka otti pois.

Nyt mies myönsi todellakin olevansa yksi junaryöstön yrittäjistä. Kanerva kehoitti häntä menemään ilmoittautumaan poliisille, mutta siihen ei mies suostunut, sanoen että kyllä hän pakoon pääsee kunhan vain pääsee ensin Helsinkiin, ja pyysi ettei häntä ilmiannettaisi. Kanerva kumminkin meni n. Klo 7 ajoissa ilmoittamaan asiasta Myllymäessä olevalle poliisille ja istuutui itse portaille perunoita kuorimaan, estääkseen miehen pakenemasta. Poliisin vihdoin saavuttua vietiin mies poliisikamariin.

Poliisitutkintoa Hämeenlinnassa piti v.t. Poliisimestari översti af Enehjelm lauantai-iltana ja melkein koko toispäivän ja jatkuu vielä tänään. Sen tuloksista emme vielä voi antaa mitään tietoja. Mainittakoon vaan että vangitut väittävät, että heidän tarkoituksena todellakin oli ollut etsiä nitroglyseriiniä, josta sitten olisivat ilmoittaneet poliisille. Mutta on kuitenkin syytä luulla että todellisena tarkoituksena sittenkin oli postiryöväys.

Vangitusta Patarchinista sopii vielä mainita, että hän routavuosina on ollut Suomen Valtion paveluksessa, ollen hänellä v. 1904-05 toimi Suomen Valtionrautatien tilastollisessa konttorissa.

Hiukonmäki

Niin vaan kylän Humppilanpuoleisella reunalla kohosi myös mäki jossa ei ollut kunnon näkyvää kalliota mutta ei ollut kunnon kasvillisuuttakaan. Alue oli varsin mitätön, eikä sillä edes ollut yleisemmin käypää nimeä. Suomen ollessa vielä kokonaan jääkerroksen peittämä ja sittemmin jään vetäytyessä sulamisvedet olivat kasanneet alueelle runsain mitoin hienoa hiekkaa. Aluetta kutsuttiin noin tuhat vuotta sitten ruotsinkielellä sandbackaksi ja sittemmin nuijasodan aikoihin hiekkamäeksi.

Hiekkamäen lähellä liikkui jo aikakausia sitten avojaloin poika, huolellisesti varoen astumasta hiekassa lymyäviin ja petollisiin kalliosiruihin sekä paikallisasukkaiden jättämiin lasin- ja ruukunsiruihin.Ilta oli jo hämärtymässä, päivän tuuli tyyntynyt, taivaan sini saanut oranssinpunaista häivää poutapilvien jäännösten keskelle. Poika tuli kokemasta ansalankojaan joita hän oli aiemmin olllut asettamassa pyydystääkseen hiekkalintuja. Nämä linnut viettävät päivänsä hienoon hiekkaan kaivautuneena ja nousevat sieltä hämärän tultua, kuin riekot hangelta ikään.

Sitten poika näki suuren valkoisen linnun liitävän kohti Jänhijokea. Se teki laajan kaarroksen, ja laskeutui sitten jonnekin Korkon talon tienoille. Linnun valkeus tuntui vain korostuvan illan hämärässä. Vähän aikaa

pojasta tuntui kuin jokin kohtalon enkeli olisi kaarrellut Latovainion kylän yläpuolella. Poika tosin tiesi ettei mitään enkeleitä ollutkaan, olihan kylän vanhin kertonut hänelle maahisista ja Pekosta joka oli pellon haltija. Näkkiä poika ei ollut vielä koskaan nähnyt vaikka kyllä hän uskoi Näkinkin siellä Rautelinin lähteessä majailevan.

Oli aivan hiljaista. Poika jatkoi matkaansa, ja oli kohta ilman saalistaan kotikammissa. Kotikammi oli tyytynojan törmällä ja kodikas nuotiotuli paloi jo keskellä kammia. Hän kertoi kotiväelle linnusta jonkalaista hän ei ollut koskaan ennen nähnyt. Hän joutui kertomaan ettei hänellä ollut nyt saalista ja yötaljoille jouduttaisiin kääritymään pelkän kuivalihan turvin.

Vanhukset kuuntelivat pojan kertomusta ja saaliin saamattomuutta kovin vaitonaisina ja arvelivat että pojan näkemä lintu olisi ollut entisaikaisissa tarustoissa kerrottu epäonnen lintu Hiukko.

Kun sitten aikanaan satoja- ellei tuhansia vuosia myöhemmin kirjoitettiin Kalevalaa, Lönnrothkin poikkesi Latovainiossa matkallaan Sammatista Urjalaan. Hän kuunteli kovin tarkasti vanhojen tarinoita ja niissä tarinoissa myös tuon pojan jälkipolvet kertoivat tuosta Hiukko-linnusta. Lönnrothin kertomuksien perusteella jälkikäteen piirrettiin myös karttoja ja jonkin väärinkäsityksen mukaan tuo mäki nimettiin kartassa Hiukoksi vaikka vain alunperin ylilentäneestä linnusta siinä oli kyse. Kukaan ei koskaan oikaissut väärinkäsitystä ja vain hiljaisesti tuo nimi tuli käyttöön ja kaiken lisäksi Antero rakensi paikalle useita taloja ja juuri tarkalleen samoille paikoille joissa aiemmin nuo esiaikaiset hiekkalinnut olivat lymyilleet.

Tulirokkoa ja huutokauppoja Latovainiossa

Tulirokkotapaus on vuodelta 1916. Huutokauppa 1920.

Torpparilakko Latovainiossakin

Niin,

Koko suomen alueella esiintyi liikehdintää ja torpparit menivät lakkoon. Jokioisten torpparit haastettiin oikeuteen kesällä 1916.

Humppilan torille kerääntyi väkeä lähikunnista noin 3000 henkeä seuraamaan tilannetta. Väki marssi Humppilan Huhtaan kautta kantaen kolmeatoista punalippua ja kokoontuivat Humppilan torille pitämään puheita koko päiväksi.

Käräjäistunto päättyi iltapäivällä kello 3 ja julisti viisi henkilöä lakon lietsonnasta kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen. Torpparit päättivät valittaa tuomioista hovioikeuteen.

59 torpparia tuomittiin häädettäväksi heti torpistaan ja suorittamaan kartanolle korvaukset tekemättömistä torpparipäivistään.

Hämeenlinnasta oli tullut paikalle kahdeksan poliisia paikkakunnan poliisin avuksi, mutta mitään rettelöintiä ei esiintynyt. Kun kartanon isännöitsijä asianajajineen ajoi käräjäpaikan ohitse, hänelle huudettiin "ALAS". Torpparit päättivät jatkaa lakkoa tuomioista huolimatta. 

Jokioisten Torpparilakko Oikeudessa

Jokioisten lakossa olevat torpparit olivat haastetut Jokioisten ja Humppilan käräjäkuntain välikäräjille. Tilaisuuteen oli kerääntynyt kansaa arviolta noin 3000 henkeä. Humppilan pitäjän, Metsämaan, Urjalan, Auran, Jokioisten ja Punkalaitumen työväenyhdistykset marssivat kolmeatoista lippua kantaen pitkin maantietä Huhtaan kylästä Hunppilan asemalle, jatkaen siitä ohi käräjätalon aina Humppilan toripaikalle.

Siihen he asettuivat ja pysyttelivät siinä koko päivän pitäen puheita.

Oikeuden istunro alkoi klo 10 ja päättyi kello 3. Julistamassaan päätöksessä oikeus tuomitsi 4 torpanpoikaa jotka on lakkolaisten johtajia, väkivallasta, estäessään halullisia työhön menijöitä työstä rikoslain 12 §:n mukaan 2 kuukauden vankeuteen ja yhden torpparin samasta rikoksesta samaan rangaistukseen. Kaikki 59 torpparia tuomittiin heti häädettäväksi asuinnoistaan ja jätettiin heille oikeus erikseen hakea korvaus tämän vuoden sadosta.

Jokioisten yhtiölle annettiin samoin oikeus erikseen hakea korvausta suorittamatta jääneistä päivätöistä. Torpparit vetosivat kaikki hovioikeuteen ja samoin vetosivat kaikki vankeuteen tuomitut tyytymäyyömyyttä päätökseen.

Väkijoukko pysyi koko ajan mallikelpoisessa järjestyksessä häiritsemättä pienimmälläkään tavalla oikeuden istuntoa tai eukä tunkeutumatta käräjätalon pihalle- Hämeenlinnasta kutsutut 8 poliisia ja 1 paikkaunnan poliisi olivat aivan tarpeettomia.

Kun Jokioisten yhtiön isännöitsijä ja hänen asianajajansa ajoivat kotiin väkijoukon läpi, heille huudettiin ”ALAS”

Käräjäpaikan läheisyydessä pitämässään kokouksessa väkijoukko päätti jatkaa lakkoa.

8 päivänä Minkiönkylässä pitivät lakkolaiset kokouksen jossa nimesivät 8-miehisen lähetystön kuntakokoukseen jossa he anovat kuntaa suorittamaan heille ne kaikki kustannukset joita heille Osakeyhtiön riitajutussa oli kertyneet.

Kuntakokouksen puheenjohtaja kieltäytyi jyrkästi kuntakokousta tätä varten kokoonkutsuttamaksi

Torpasta häätö Jokioisilla

Niin,

Torpparit menivät kaikki jossain vaiheessa lakkoon ja kartanoiden omistajat vastasivat siihen häätämällä torpparit mökeistään.

En tiedä liittyykö tämä siihen, vai onko muita syitä mutta joka tapauksessa pappila etsii uutta vuokralaista Jokioisissa vuonna 1903.

Myös kaksi jokioislaista poikamiestä etsii naisseuraa.