tiistai 31. maaliskuuta 2015
Tarvekalu Latovainiossa
Lapsuuteni Latovainiossa kun jokin maanmuokkaustyökalu kului ja vanheni hitaaksi käyttää sitä harvemmin toimitettiin romunkeräykseen. Laakereiltaan väljähtynyt hevosvetoinen itsesitoja, hevosharava tai perunannostokone siirrettiin liiterin sisältä liiterin taakse.
Siellä se oli kesät ja talvet. Katseli ruostuessaan vuodenaikojen vaihtelua ja seurasi miten uusi traktorivetoinen pärjää hommissaan. Ennen niin tarpeellinen tarvekalu oli nyt vain rumistus, joskin maalaisväen silmä ei siinä pahemmin sairastanut. Sinne liiterin taakse oli totuttu aina ennenkin tuomaan sekä hetekat, tyhjät tynnyrit että puretun pönttöuunin peltikuoret.
Nyt kun kaksi sukupolvea on kulunut niin niitä ikiaikaisia tarvekaluja rahdataan taajamatonttien pihakoristeiksi. Saavat uudelleen maalattuina ja kukilla kuorrutettuina uuden arvoisensa kunnian.
Lapsuuteni Latovainiossa sukupolvenvaihdoksen tehneet isäntä ja emäntä, jäivät myös usein pihapiirin mummonmökkiin touhuamaan. Auttoivat talon töissä sen minkä kykenivät. Palkkatyössä asiat ovat toisin. Joku eläkeläinen käy aina välillä tervehtimässä vanhaa työyhteisöään kahvihuoneessa. Turisee joutavia ja tuntee vähä vähältä itsensä entistä ulkopuolisemmaksi.
Suuret johtajat hankkivat itselleen hyväpalkkaisia hallituspaikkoja ja tuntevat itsensä tärkeäksi edelleen. Joillekuille yhtäkkinen toimettomuus ja tarpeettomuus on liian suuri stressi ja ihminen kuolee äkkiä pois. Ei häntä yleensä kuitenkaan liiterin taakse viedä.
Kemppinen sivusi tätä samaa aihetta juuri tänään.
lauantai 21. maaliskuuta 2015
Hammaslääkäri kävi Latovainiossa
Latovainiossa ei ollut virallista kotiparturia. Joskus minä kävin
klippurilla Minkiöllä Tupalan Suomalla. Kotonansa oli pienimuotoinen
parturitila. Lapsen pää on aika helppo parturoida, reklamaatioita
suoraan asiakkaalta ei yleensä tule. Asiakkaat vaan vähenee vähitellen
jos kaverit arvostelee.
Jännä
haju oli siinä niklatusta astiasta ja punaisen kumipallon avulla
sumutettavassa nesteessä, jota lopuksi sai kuontaloonsa. Suomalla oli
varmaan Jokioisten hempein äänensävy ja puheen intonaatio.
Mutta
ensimmäisen
kouluvuoden aikana saimme tutustua kunnan hammaslääkäriin
Martta Huoviseen, mikäli reikiä oli hampaisiin päässyt tulemaan. Hän oli
toista maata ja ronski nainen joka oli kuulopuheen mukaan
toiminut sota-aikana kenttäsairaaloissakin. Tutkiessaan hampaat
ensin alustavasti koululla, hän otti pään tukevasti isojen
tissiensä väliin ja alkoi huudella kovalla äänellä
avustajalleen:
Ykköset terveet. kakkoset terveet, kolmonen ylhäällä
reikä jne. Sana reikä huudettiin normaalia kovempaa ja ärrää
surauttaen joka aiheutti oppilaassa jo kauhukuvia tulevasta
paikkauskäynnistä itse vastaanotolla Jokioisten keskustaajamassa.
Mitään puudutusta ei tunnettu ja porat olivat pienikierroksesimpia
kuin nykyisin, myös kaikki porausjätteet piti niellä eikä saanut
sylkäistä kuten nykyisin. Suurin osa aikuisten
hammaslääkärikammosta onkin perua näistä lapsuusajan
hammaslääkärikokemuksista.
Joissakin
perheissä uskottiin lasten kauhukertomuksia ja nuorempia pelokkaampia lapsia
kuljetettiin omalla kustannuksella yksityiselle hammaslääkärille.
Martta oli myös monelle lapselle ensimmäinen holkkitupakkia
polttava nainen jonka he näkivät muualtakin kuin televisiosta.
Kesken luokan tarkastuksen hän piti muutaman tauon ja vetäisi
hermosauhut, tupakki suussaan hän ei kuitenkaan
kenenkään hampaita operoinut, saatika karistanut tuhkia lasten
apposen avoimena oleviin suihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)