Historiallinen Latovainio II

Latovainiossakin perättiin talopoikien oikeuksia heti suuren Pohjan sodan jälkeen ( v. 1759 ). Rälssitilat eivät taanneet perillisille vanhempien kuoltua asumisoikeutta toisin kuin sukuoikeus- ja perintörälssitiloilla laita oli.

Riitelyä ja käräjöintiä kesti parisenkymmentä vuotta kunne Kuningas Kustaa III antoi asiasta päätöksen vuonna 1782. Latovainiossa mm., Hienukka, Tuomola ja Markkula saivat perintörälssioikeuden,

Silti talonpojat ja kartano riitelivät alinomaa mm. metsien käytöstä. Jokioisten kartanon osti laamanni Gustaf Gottfried Reutelholm ja antoi sen kuitenkin vuokralle Per Gustaf Stålhanskelle vuonna 1785.
Reutelholm ei kuitenkaan omistanut kartanoa kauaa kun jo myi sen 66 666 hopeataalarilla tilanhoitajalleen Aadolf Frederik Munckille ja jo hetken päästä Willebrandt osti kartanon ja myi siitä osan Julius Pinellolle.

Willebrandt perusti Jokiläänin alueelle mm. verkatehtaan, kehräämön, vakuutuslaitoksen ja kankipajan. Kuri Kartanon ja talonpoiken välillä oli kovaa ja tilanhoitajat olivat varsin ankaria. Willebradt kuoli v. 1809 ja kartano jäi hänen leskelleen Vendlalle. Vendlan kuoleman jälkeen kartano meni huutokauppaan ja sen osti Vendlan vävy vapaaherra Carl Erik Mannerheim sekä Vendlan vävy senaattori Adolf Erik von Willebrandt.

Vävyt myivät kartanon kapteeni Josef Bremerille 100 000 hopearuplasta vuonna 1826. Josef myi kartanon pojilleen Casimir ja Walfrid Bremerille vuonna 1871. Kartanoa varten perustettiin osakeyhtiö ja Johan Mannerheim nousi yhtiön suurimmaksi omistajaksi vuonna 1895 (Marsalkka Mannerheimin veli). Mannerheim karkoitettiin maasta ja aikansa mahtimies Alfred Kordelin nousi yhtiön pääosakkaaksi vuonna 1907.